Päiväni murmelina – perusperjantai

En ole koskaan nähnyt Päiväni murmelina -leffaa, mutta luulen että olen ymmärtänyt sen ideasta riittävästi (mies herää joka aamu samaan päivään) kirjoittaakseni omasta murmelipäivästäni. Reissussaolo seikkailulomalla on aika sama juttu, joten ajattelin kertoa millainen on tyypillinen päivä, case mennyt perjantai – täällä kun viikonpäivillä ei juurikaan ole väliä.

Heräsin aamulla herätyskelloon klo 8.15. Herätyskello pitää laittaa soimaan jos aikoo herätä ns. ihmisten aikaan. Myönnän, että lomasuunnitelmissani oli nukkua niin pitkään kuin huvittaa, mutta tähän mennessä olen tehnyt niin vain kerran. Jotenkin vaan ei raaski käyttää päivää nukkumiseen kun tarjolla on maailman kulttuurihistorian aarreaitta kunhan vaan ovesta astuu ulos. Luin tänään ainokaisesta matkaoppaastani, että Kyotossa on 14 Unesco World Heritage kohdetta, 1600 temppeliä, 400 pyhäkköä ja puutarhojen lukumäärästä kukaan ei tiedä. Oppaan mukaan Kyotossa asuu 1,2% Japanin asukkaista, mutta siellä sijaitsee 20% ns. kansallisaarteista! Kiirettä siis voi ihan hyvällä omallatunnolla piisata….

Hyvässä murmelihengessä syön aamulla mysliä, mustikkajogurttia ja banaanin ennen kuin lähden jumppaan. Klo 9.45 pitää olla ulkona, jos aikoo ehtiä ajoissa. Olin joko lähtenyt vähän normaalia aikaisemmin tai kävellyt nopeammin, koska kun päädyin InSpan hisseille, oli hissien edessä ryhmä paikallisia ja lappu, jossa sanotaan että hissi kerroksiin aukeaa vasta klo 11. Muutama kirosana kävi mielessä (mutten tajunnut ihmetellä miten muina aamuina olen aina päässyt hissillä ylös asti…), kysyin heiltä että olisin InSpaan menossa mutta mikäs juttu noiden hissien kanssa on. He sitten valistamaan lukutaidotonta (kanjit!) että hissi alkaa toimia klo 10 ja vielä on muutama minuutti vaille. Äh, niin tietysti. Siinä oli päivän ensimmäinen mokailu heti aamutuimaan. 

Olin samalla zumba-tunnilla kuin aiemmin, joten osa kuvioista oli semi-tuttuja, eli ei tarvinnut hävetä täysin silmiä päästä. Ennen zumba-tuntia yksi edellisviikon osallistujista tuli kysymään englanniksi että mistä maasta olen kotoisin, kerroin että Suomesta. Hän sanoi että on käynyt Suomessa kolme kertaa ja tiesi Helsingin, joten kysyin että tykkääkö hän Suomesta. Hän siihen selittämään, että tykkää Pariisista, Lontoosta ja Barcelonasta – eli oli siis lentänyt Finnairilla Helsinki-Vantaan kautta muualle Eurooppaan, kuten muut japanilaiset. Oh well. No, olisin minäkin valinnut Pariisin Helsingin sijaan. Tunnin jälkeen herttainen rouva halusi vielä esittäytyä nimellään, mikä oli yllättävä kohteliaisuus. Muistelin, että olin edellisellä viikolla jäänyt zumban jälkeen tehokkaalle weight training-tunnille, ja tuntiohjelman tsekattuani päätin että sille tunnille voisi vielä mennä. Virhe. Ohjelmassa luki faitingutreiningu (fighting training), ei weitotreiningu (weight training). Oma syy kun en vieläkään muista kaikkia katakanoja (lainasanat kirjoitetaan katakana-tavuilla). Olin autuaan pihalla koukuista ja suorista ja muista, mutta ymmärrän sentään sanat hisa (polvi) ja kikku (ts. kick, potku), sekä appu (up, ylös) ja sen, kun lasketaan yon, san, ni, ichi (neljä, kolme, kaksi, yksi) ja sitten tehdään jotain lyöntejä, ja sitten on yasumi (loma, eli tässä tarkoittaa lepoa), joka oli aina lempihetkeni tällä tunnilla. Onneksi tunnilla oli muitakin (paikallisia) jotka eivät olleet ihan täysin messissä, harmitti vaan että ohjaaja oli aika kivan ja coolin näköinen mies, jonka tunnilla olen ollut aikaisemmin. No, fighting training tai ei, tyhmältä olisin näyttänyt joka tapauksessa.

Kello oli jo yli 13 kun olin valmis suihkun ja meikin jäljiltä. Jumpan jälkeen tarvitsee ruokaa ja helpoin vaihtoehto on mennä kuntokeskuksen lähistöllä sijaitsevaan kaiten-sushipaikkaan, eli paikkaan jossa sushit pyörivät hihnalla. Tässä paikassa tosin susheja ei noin vain kerätä hihnalta, vaan jokaisella asiakkaalla on edessään ruutu, josta tehdään tilaukset. Kokit valmistavat ruuat tilauksesta ja kun tilattu annos on valmis, laitetaan se hihnalle ja kohdalle saapuessa alkaa summeri soida merkiksi siitä, että kyseessä on minun tilaukseni. Helppoa ja halpaa! Söin ebitempurasoban, avokadokatkissalaatin, tonnikalasushisetin ja vielä lohenmätinigirin, hinta yhteensä 1100 jeniä, eli alle 8 euroa.

Päivittäisen puutarhavisiitin aika! Suuntasin Arashiyamaan (Arashima-vuorille) käymään Tenryu-ji:ssa, joka on yksi Japanin vanhimpia puutarhoja, arvellaan että se on jopa 1300-luvulta, joskaan puutarha ei ole alkuperäisessä asussaan. Tenryu-jille pääsisi bussillakin, mutta otin lähistöltä metro ja juna -kombon. Perillä odotti aikamoinen meininki/mayhe , ilmeisesti puolet Kyoton asukkaista ja kaikki Kyoton turistit olivat myös päättäneet tulla ihailemaan Tenryu-jin puutarhaa. Kaduin – taas – että lähdin käymään tunnettuun turistikohteeseen, mutta puolustuksekseni voi kai sanoa, että käydessäni siellä helmikuussa vuonna 2011, oli paikka totaalisen zenin ilmentymä ja koko puutarhassa olimme J:n kanssa kutakuinkin kahden. Puutarhan zenistä oli perjantaina vain rippeet jäljellä ja ehkä jopa preferoisin tämän puutarhan talviasua. Hauskuus oli se, että paikalla oli paljon koululaisia ja selvisi, että yksi ryhmistä oli saanut tehtäväkseen haastatella turisteja englanniksi (fiksu opettaja kun antoi tällaisen tehtävän!). Lapsoset pysäyttivät minutkin ja kysyivät saavatko haastatella. Tottakai. Kysyttiin miksi olen tullut Japaniin lomalle), mikä on japanilainen lempiruokani (yakitori, edamamelle naurettiin :)), olenko käynyt muualla kuin Kyotossa (tuli aika pitkä lista, kiitos 9/2013 reissun) ja mitä terveisiä haluaisin sanoa japanilaisille opiskelijoille. Vastaukseni tähän viimeiseen kysymykseen jäi harmittamaan, koska sanoin että kaikkien maailman opiskelijoiden kannattaa opiskella kovasti (ja opiskella kieliä). Ehkä olisi pitänyt sanoa, että opiskelkaa reippaasti, mutta nauttikaa myös harrastuksista. Otettiin ryhmäkuva heille ja minulle – omani on kamerassa, joten en voi sitä tässä jakaa, pahoittelut!

Tenryu-jin jälkeen palasin kaupunkiin, eksyin taas vaikka luulin tienneeni missä olen. Löysin sattumalta rakkaan Lisn-kaupan, jossa siis myydään tuoksutikkuja. Ne jotka eivät ole vielä kuulleet saarnaani aiheesta niin heille tiedoksi: Lisn ei ole intialaisia yliähkysuitsukkeita, vaan kuten slogan kuuluu, “sophisticated incense for listeners” – hienostuneita (sanoisin hienovaraisia) tuoksuja siis “kuunnellaan”, ei niinkään haistella. Vietin kaupassa pitkän tovin tehden ostoksia ja tapasin samalla kaksi aivan ihastuttavaa superystävällistä myyjätärtä. Nyt tuliaisena on kotiin Yamazakin viskien lisäksi Lisn-varastoihin täydennystä. 

Lisnin jälkeen päivä jatkui tuttuun murmelityyliin Starbucksiin, jossa join jäälaten, istuin ja kirjoittelin. Löysin itselleni täysin uuden Starbucksin josta saattaa jopa tulla suosikkini (eli vähän murmelimaailmasta poiketen kun sentään paikka vaihtuu, vaikka kahvijuoma pysyy…) Istuskelun aikana oli alkanut jo sataa, kuten iltaisin yleensä käy. Otin metron kotiin, kävin Fresco-supermarketissa ostamssa iltapalaa ja vettä ja tulin kämpille. Suihkun ja surffailun jälkeen kello olikin jo aika paljon, joten muutaman sivun matkakirjastani (Haruki Murakamia)
En ole koskaan nähnyt Päiväni murmelina -leffaa, mutta luulen että olen ymmärtänyt sen ideasta riittävästi (mies herää joka aamu samaan päivään) kirjoittaakseni omasta murmelipäivästäni. Reissussaolo seikkailulomalla on aika sama juttu, joten ajattelin kertoa millainen on tyypillinen päivä, case tämän viikon perjantai – täällä kun viikonpäivillä ei juurikaan ole väliä.

Heräsin aamulla herätyskelloon klo 8.15. Herätyskello pitää laittaa soimaan jos aikoo herätä ns. ihmisten aikaan. Myönnän, että lomasuunnitelmissani oli nukkua niin pitkään kuin huvittaa, mutta tähän mennessä olen tehnyt niin vain kerran. Jotenkin vaan ei raaski käyttää päivää nukkumiseen kun tarjolla on maailman kulttuurihistorian aarreaitta kunhan vaan ovesta astuu ulos. Luin tänään ainokaisesta matkaoppaastani, että Kyotossa on 14 Unesco World Heritage kohdetta, 1600 temppeliä, 400 pyhäkköä ja puutarhojen lukumäärästä kukaan ei tiedä. Oppaan mukaan Kyotossa asuu 1,2% Japanin asukkaista, mutta siellä sijaitsee 20% ns. kansallisaarteista! Kiirettä siis piisaa… 

Hyvässä murmelihengessä syön aamulla aina mysliä, mustikkajogurttia ja banaanin ennen kuin lähden jumppaan. Klo 9.45 pitää olla ulkona, jos aikoo ehtiä ajoissa. Olin joko lähtenyt vähän normaalia aikaisemmin tai kävellyt nopeammin, koska kun päädyin InSpan hisseille, oli hissien edessä ryhmä paikallisia ja lappu, jossa sanotaan että hissi kerroksiin aukeaa vasta klo 11. Muutama kirosana kävi mielessä (mutten tajunnut ihmetellä miten muina aamuina olen aina päässyt hissillä ylös asti…), kysyin porukalta että olisin InSpaan menossa mutta mikäs juttu noiden hissien kanssa on. He valistamaan että hissi alkaa toimia klo 10 ja vielä on muutama minuutti vaille. Äh, niin tietysti. Siinä oli päivän ensimmäinen mokailu heti aamutuimaan. 

Olin samalla zumba-tunnilla kuin aiemmin, joten osa kuvioista oli semi-tuttuja, eli ei tarvinnut hävetä täysin silmiä päästä. Ennen zumba-tuntia yksi edellisviikon osallistujista tuli kysymään englanniksi että mistä maasta olen kotoisin, kerroin että Suomesta. Hän sanoi että on käynyt Suomessa kolme kertaa ja tiesi Helsingin, joten kysyin että tykkääkö hän Suomesta. Hän siihen selittämään, että tykkää Pariisista, Lontoosta ja Barcelonasta – eli oli siis lentänyt Finnairilla Helsinki-Vantaan kautta muualle Eurooppaan, kuten muut japanilaiset. Oh well. Tunnin jälkeen hän muuten halusi tulla esittäytymään nimellään, mikä oli yllättävä kohteliaisuus. Nyt vaan vielä ensi viikolla kun muistaisi minkä näköinen se vanhempi rouva oli, niin voisin tervehtiä… Muistelin, että olin edellisellä viikolla jäänyt zumban jälkeen tehokkaalle weight training-tunnille, ja tuntiohjelman tsekattuani päätin että sille tunnille voisi vielä mennä. Virhe. Ohjelmassa luki faitingutreiningu (fighting training), ei weitotreiningu (weight training). Oma syy kun en vieläkään muista kaikkia katakanoja (lainasanat kirjoitetaan katakana-tavuilla). Olin autuaan pihalla koukuista ja suorista ja muista, mutta ymmärrän sentään sanat hisa (polvi) ja kikku (ts. kick, potku), sekä appu (up, ylös) ja sen, kun lasketaan yon, san, ni, ichi (neljä, kolme, kaksi, yksi) ja sitten tehdään jotain lyöntejä, ja sitten on yasumi (loma, eli tässä tarkoittaa lepoa), joka oli aina lempihetkeni sillä tunnilla. Onneksi tunnilla oli muitakin (paikallisia) jotka eivät olleet ihan täysin messissä, harmitti vaan että ohjaaja oli aika kivan ja coolin näköinen mies, jonka tunnilla olen ollut aikaisemmin. No, fighting training tai ei, tyhmältä olisin näyttänyt joka tapauksessa.

Kello oli jo yli 13 kun olin valmis suihkun ja meikin jäljiltä. Jumpan jälkeen tarvitsee ruokaa ja helpoin vaihtoehto on mennä kuntokeskuksen lähistöllä sijaitsevaan kaiten-sushipaikkaan, eli paikkaan jossa sushit pyörivät hihnalla. Tässä paikassa tosin susheja ei noin vain kerätä hihnalta, vaan jokaisella on edessään ruutu, josta tehdään tilaukset. Kokit valmistavat ruuat tilauksesta ja kun tilaamani sushi on valmis, tulee se lautasella kohdallani ja kello alkaa soida merkiksi että se minun tilaukseni. Helppoa ja halpaa! Söin ebitempurasoban, avokadokatkissalaatin, tonnikalasushisetin ja vielä lohenmätinigirin, hinta yhteensä 1100 jeniä, eli alle 8 euroa.

Päivittäisen puutarhavisiitin aika! Suuntasin Arashiyamaan (Arashima-vuorille) käymään Tenryu-ji:ssa, joka on yksi Japanin vanhimpia puutarhoja, arvellaan että se on jopa xx ajalta. Tenryu-jille pääsisi bussillakin, mutta otin lähistöltä metro ja juna -kombon. Perillä odotti aikamoinen meininki, ilmeisesti puolet Kyoton asukkaista ja kaikki Kyoton turistit olivat myös päättäneet tulla ihailemaan Tenryu-jin puutarhaa. Kaduin – taas – että lähdin käymään tunnettuun turistikohteeseen, mutta puolustuksekseni voi kai sanoa, että käydessäni siellä helmikuussa vuonna 2011, oli paikka totaalisen zenin ilmentymä ja koko puutarhassa olimme siellä J:n kanssa kutakuinkin kahden. Puutarhan zenistä oli perjantaina vain rippeet jäljellä ja ehkä jopa preferoin tämän puutarhan talviasuakin. Hauskuus oli se, että paikalla oli paljon koululaisia ja selvisi, että yksi ryhmistä oli saanut tehtäväkseen haastatella turisteja englanniksi (fiksu opettaja kun antoi tällaisen tehtävän!). Lapsoset pysäyttivät minutkin ja kysyivät saavatko haastatella. Tottakai. Kysyttiin miksi olen tullut Japaniin lomalle), mikä on japanilainen lempiruokani (yakitori, edamamelle naurettiin :)), olenko käynyt muualla kuin Kyotossa (tuli aika pitkä lista, kiitos 9/2013 reissun) ja mitä terveisiä haluaisin sanoa japanilaisille opiskelijoille. Vastaukseni tähän viimeiseen kysymykseen jäi harmittamaan, koska sanoin että kaikkien maailman opiskelijoiden kannattaa opiskella kovasti (ja opiskella kieliä). Ehkä olisi pitänyt sanoa, että opiskelkaa reippaasti, mutta nauttikaa myös harrastuksista. Otettiin ryhmäkuva heille ja minulle – omani on kamerassa, joten en voi sitä tässä jakaa, pahoittelut!

20140615-120833-43713916.jpg

20140615-120833-43713129.jpg

Tenryu-jin jälkeen palasin kaupunkiin, eksyin taas vaikka luulin tienneeni missä olen. Löysin sattumalta rakkaan Lisn-kaupan, jossa siis myydään tuoksutikkuja. Ne jotka eivät ole vielä kuulleet saarnaani aiheesta niin heille tiedoksi: Lisn ei ole intialaisia yliähkysuitsukkeita, vaan kuten slogan kuuluu, “sophisticated incense for listeners” – hienostuneita (sanoisin hienovaraisia) tuoksuja siis “kuunnellaan”, ei niinkään haistella. Vietin kaupassa pitkän tovin tehden ostoksia ja tapasin samalla kaksi aivan ihastuttavaa superystävällistä myyjätärtä. Nyt tuliaisena on kotiin Yamazakin viskien lisäksi Lisn-varastoihin täydennystä. 

Lisnin jälkeen päivä jatkui tuttuun murmelityyliin Starbucksiin, jossa join jäälaten, istuin ja kirjoittelin. Löysin itselleni täysin uuden Starbucksin josta saattaa jopa tulla suosikkini. Istuskelun aikana oli alkanut jo sataa, kuten iltaisin yleensä käy.

20140615-120940-43780158.jpg

Otin metron kotiin, kävin Fresco-supermarketissa ostamssa iltapalaa ja vettä ja tulin kämpille. Suihkun ja surffailun jälkeen kello olikin jo aika paljon, joten luettuani muutaman sivun matkakirjastani (Haruki Murakamia) kutsuivat unimaailmat. Aivot käyvät selvästi ylikierroksilla, näin unia joissa puhuttiin japania. :)

Aika murmelia vai mitä? Aamiainen, jumpat, lounas, puutarhat, Starbucks, kämpille, unta. Joskus jos oikein villiksi heittäytyy, niin menee aamulla puutarhoihin ja vasta jumppaan, tai ei mene jumppaan ollenkaan.

Kohti uusia seikkailuja,

P

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s