Kivat, tyhmät ja mokat

Ajattelin listata kolme asiaa kuhunkin kategoriaan, jotta tiedätte millaiset asiat täällä ilahduttavat ja ärsyttävät. Lisäksi listasin kolme asiaa miten olen ehtinyt mokailemaan. Tämmöistä tämä elämä täällä on, hyvässä ja pahassa.

Tyhmät/ärsyttävät:

1. Eksyn ja kuljen harhaan jatkuvasti. Joka päivä. Samoissa paikoissa. Olen paikantanut yhden kivan Starbucksin Karasuma-Oike -nimisen metroaseman lähistöltä. Joka kerta arvon mielessäni että mikä kuudesta exitistä (deguchi) oli se, joka vei lähimmäs. Ja jos otan sen exitin minkä yleensä (väärän), tulen ylös kadulle risteykseen, josta en tiedä mihin neljästä potentiaalisesta suunnasta lähteä. Tulee siis käveltyä aika paljon. PS. Japanissa on lanseerattu turisteille Navi-app, joka ohjaa offlinena kahviloihin, ravintoloihin etc. joissa on wifi. Sepä vaan ei toimi Kyotossa, ainakaan toistaiseksi. Toimisipa… No, eksymällä löytää joskus yllättävän kiinnostavia mestoja, mutta silloin kun päivittäisen “aisukaferateen” vieroitusoireet ovat päällä, se ei juurikaan lohduta. Asiaa ei auta, että esimerkiksi puutarhoille opastukset ovat yleensä vain japaniksi kanjeilla, jolleivat ne ole suuria yleisömagneetteja kuten Kinkaku-ji, kultainen paviljonki. Tuossa kuvassa opaste Tofukuji-temppeliin, joka kuuluu Kyoton main attractions -kategoriaan. Jep jep.

20140612-113414-41654050.jpg

2. InSpa-kuntokeskus on kiinni joka torstai (oi miksi?) ja ohjatuissa tunneissa on tauko joka päivä n. klo 15.30-17.30. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ajoitan puutarhavisiitit joka aamuun ja menen illalla jumppaan, tai menen ekoihin jumppiin (10.30/10.45 alkaen) ja jatkan siitä puutarhoille. Puutarhat menee yleensä kiinni klo 16, viimeistään 17, joten kiirettä pitää. Torstai-päiville yritän ottaa jonkin isomman/pidemmän retken tai muun ohjelman kun se on jumpasta pakollinen vapaa.

3. Japanin hyttyset, jotka eivät inise tai pidä muutakaan ääntä – ärsyttävää, että ne ehtivät pistää ennen kuin ehdin reagoimaan eli eliminoimaan vastustajan. Ei kovin zen, mutta silti. 

Mokat:

1. Vessatossuilla pukuhuoneeseen, klassikkoainesta. Tästä lisää päivityksessä otsikolla “spootsu o shimasu”. Lyhyesti voisi todeta, että vessatossuja ei viedä vessan ovesta yli puolen metrin päähän, todellakaan! Onneksi ei tullut sanomista, mutta paikalla olleet varmaan puhuvat vielä 10 vuoden päästä minusta sinä turistina, joka tuli vessatossuilla pukuhuoneeseen. 

2. Wagashi-episodi Nijo-linnan läheisen Seiryu-puutarhan teehuoneella. Olin sattumalta ainoa asiakas puutarhassa kun ostin tee + ns. makeinen -lipun. Sain wagashi-mollukan (wagasheista lisää edellisessä puutarhapäivityksessä) ja sen kanssa tikun – näitä on ollut ennenkin muistelin, ja mielestäni homma meni niin että se tikku (ikäänkuin iso hammastikku) isketään siihen mollukkaan ja syödään tikussa wagashia pidellen. No sehän ei mennyt niin, ei alkuunkaan. Minulle tultiin opastamaan, että sillä tikulla leikataan siitä wagashista palasia, jotka sillä tikulla syödään. No joo, myönnän, että siinä tikussa oli yksi siihen tarkoitukseen oikein sopiva terävä reuna… Onneksi olin ainoa asiakas. Ja se wagashi sitäpaitsi oli oikeasti hyvää! Ehkä mokaa vähän hyvitti se, että osasin kysyä että mikä tämän wagashin laji/nimi on, ainakin teehuoneen naista ilahdutti asiantunteva kysymykseni. Tai sitten ei hyvittänyt. Ehkä?

20140612-113305-41585162.jpg

3. Joka päiväiset mokat. Mokaan joka päivä monta kertaa. Sanon jotain tyhmää, käytän väärää sanaa. Menen väärään paikkaan. Seison väärässä paikassa rullaportaissa, metrolaiturilla jonossa, liikennevaloissa. En osaa käyttäytyä. En ymmärrä jumpassa japaninkielisiä ohjeita heti oikein ja teen väärää liikettä. Ostan jotain ihmeellistä ruokaa vahingossa. Kysyn idioottimaisia juttuja kuten onko tämä kananlihaa, vaikka pakkauksessa lukee ns. selvästi – niin, kanjeilla joita en osaa – että kanasalaatti tai -varras. Päätän kysyä ohjeita miten mennä paikkaan X ja avaan suuni ennen kuin olen ehtinyt miettiä miten asia sanotaan. Varsinkin väsyneenä mokailen kun en jaksa miettiä ja tsempata. Hyviä uutisia kuitenkin, mokaamiseen ei kuole! Turistit tekevät ympäri maailmaa tyhmiä juttuja, niin täälläkin, minäkin, ja jos osaa olla kritisoimatta itseään, kaikki kyllä järjestyy ihan hyvin mokailusta huolimatta. Pitkälle auttaa “sumimasen” (anteeksi) toistelu pari kertaa ja kumartelu. Jos on oikein paha tilanne, voi hihittää hermostuneesti ja peittää suun kädellä, paikallisetkin tekee niin. Oman mokailun sietokykyni on kasvanut merkittävästi, yritän ottaa sen tuliaisena itselleni Suomeen palatessa. (Terkut vaan töihin, paras tottua ajatukseen kumartelusta ja hermostuneesta hihityksestä! :))

Kivat:

1. Kohtaamiset paikallisten kanssa. Tarkoitan ihan sellaisia tavallisia pieniä hetkiä kaupassa, ruokakaupassa, jumpassa, kadulla, nähtävyydellä tai puutarhan lipunmyynnissä, kun sillä että ollaan erikielisiä ja -kulttuurisia ei ole mitään väliä. Että minulle ollaan kivoja ja minä olen kiva muille, että kummallekin jäi hyvä mieli kohtaamisesta. Parasta.

2. InSpa, rakas kuntokeskukseni. Olen käynyt monenlaisilla tunneilla ja pärjännyt ihan ok. Tuli yllätyksenä, että täällä jumpat on tosi rankkoja, pahempia kuin Suomessa! Varmasti jää ikävä hot studiota (jossa hot-tunnit ovat), maailman parasta jumppasalin lattiaa studio 1:ssa, viileää suolahuonetta, tilavia suihkukoppeja ja supersiistiä pukuhuonetta. Ehkä vähän myös sitä hassua poikaa, joka piti orientation-tilaisuuden ja teki ohjelman ja kirjoitti siihen mun ohjelmaan kehut mulle. Ja sitä tyttöä, joka aina nauraa ja tervehtii. InSpan vastaanottoa! Rankkoja tunteja!

3. Se, että saa ihanan puutarhan melkein kokonaan itselleen. Kukaan ei mekasta, saa rauhassa nauttia, katsoa, tutkia ja vaan olla. Hengittää. Olla ajattelematta mitään. Taivaalliset näkymät Enko-jissa, Tofukujissa, Konchi-inissa ja koko kokonaan tai melkein kokonaan hetken ihan yksin minun. Ei sillä että paikalliset häiritsivät, yleensä eivät. 

br />
20140612-114244-42164553.jpg

20140612-114547-42347579.jpg

Luulen että riippumatta siitä mitä toivon tai teen, tulee jatkossakin mokia, ja sekä kivoja että ärsyttäviä asioita. Ihan niin kuin kotonakin. Tosiaan, ajatella… tasan 2 viikon päästä olen jo kotona (tai siis Suomen aikaa töissä)! Melkein puolet seikkailusta on mennyt ja olen ehtinyt tehdä ja nähdä vaikka mitä! 

Kotiin ei ole ollut ikävä, koska tiedän että pian on paluu normiarkeen: kotiin hissiremontin  pölyn keskelle, töihin (terkkuja!) selvittelemään muutamia sotkuja ja vaihtamaan kuulumiset ennen kuin muut karkaavat kesälomilleen, kavereita treffaamaan ja nauttimaan Suomen kesästä. Se sentään on erona Kyoton kesään, että Suomessa joka päivä ei sada ja harvoin tarvitsee hikoilla. 

Kaksi viikkoa kuluu epäilemättä nopeasti, nautitaan niin kauan kuin voidaan…

P

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s