日本語 – eli japanin kielestä

Jokin aika sitten Yle uutisoi, että suomi on yksi maailman vaikeimmista kielistä, ja että japani vielä vaikeampi. (Ylen uutisesta: Ylen uutinen englanniksi) Varsinainen kielten luokittelua koskeva tutkimus löytyy täältä: maailman kielten oppimisen vaikeuden vertailu

Japanin kieli on todellista aivojumppaa ja tarjoaa suuria onnistumisenelämyksiä riemukiljahduksineen – sen jälkeen kun olet ensin käynyt läpi totaalisen lannistumisen, kun ymmärrät miten vaikea mitään on oppia. Tällä hetkellä osaan hoitaa perusasioita kuten tilata ruokaa ravintolassa, kysellä kaupassa lisätietoja, kertoa lomasuunnitelmista jne. Kun kyseessä on japanin kieli, pitää tarkentaa että osaan em. asiat sekä puhua, kirjoittaa, että lukea. Länsimaisissa kielissä on opittu sana tai lause yleensä helppo puhua lukea ja kirjoittaa, kunhan suurinpiirtein tietää miten eri kirjaimet ja kirjainyhdistelmät ääntyvät, esimerkiksi että italian kielessä che sanotaan ‘ke’ ja ranskassa au sanotaan ‘o’.

Japanin kieltä pystyy toki oppimaan puhumaan toistamalla ja matkimalla esimerkkiä, esimerkiksi “sumimasen, kono keitai wa ikura deska?” (= anteeksi, mitä tämä kännykkä maksaa?), tässä lause on kirjoitettu siinä muodossa kuin se lausuttaisiin. Helppoa eikö vaan? Tosiaelämässä kukaan ei “käännä” tekstiin lausumisohjeita (jotka luonnollisesti olisivat erimaalaisille erilaisia), joten kaikkialla maailmassa japanin kielen opiskelijat opettelevat ensin kahdet tavuaakkoset. Japanin kieli muodostuu tavuista, jotka lähes aina ovat konsonantti+vokaali -yhdistelmiä, esim. ka, ki, nu, ni, te, mo jne.

Fiksut japanilaiset – tietysti – haluavat erottaa japanilaisperäiset sanat ulkomaalaisperäisistä sanoista, joten kumpiakin varten on omat tavuaakkoset: hiragana japanilaisperäisille sanoille (esim. この = kono = tämä) ja katakana ulkomaalaisille sanoille (esim. パソコン = pasokon = tietokone). Tässä vaiheessa tarkkaavaisimmat lukijat huomaavat, että tuossa pasokon-sanassa – joka siis tulee sanasta pc, personal computer – toinen ja neljäs merkki näyttävät melkein samoilta. Niin, melkein. Argh. Sepä tässä onkin, kun merkkien erot voivat olla pieniä: さ on ‘sa’ jaち on ‘chi’, ほ on ‘ho’ ja は on ‘ha’. Ehkä kaikista riemastuttavinta on se, että eri fonteilla kirjoittuna eri merkit näyttävät vähän erilaisilta, ja ihan mahdottomaksi homma muuttuu, kun pitäisi lukea käsin kirjoitettua tekstiä…

Tavuaakkostot näyttävät hiukan erilaisilta ja molemmat pitää osata, yhteensä 94 tavumerkkiä. Nämä on vielä kohtuullisen helppo oppia, mutta sitten kokonaisuuden kruunaavat kanji:t. Kanjit ovat kuvamerkkejä substantiiveille, adjektiiveille ja verbeille. Noin 2000 kanjia pitää osata jotta selviytyy arkielämässä ja osaa lukea sanomalehteä, valmistuvan yliopisto-opiskelijan odotetaan hallitsevan n. 10 000 kanjia.

Niin ja tottahan toki näitä kaikkia kolmea eri kirjoitustapaa käytetään sekaisin samassa lauseessa ja sanoissakin, esimerkiksi verbin “vartalo” kirjoitetaan kuvamerkki kanjilla ja taivutus hoituu hiraganalla. Yksi sekalainen lause menisi esimerkiksi näin: アイスコーヒー を 貝いましたか。eli suomeksi “Ostitko jääkahvin?” [Mulle tärkeä lause, rakastan japanilaista jääkahvia, voin kysellä tätä kesäkuussa itseltäni jos ei muuten…] 7 ensimmäistä merkkiä ovat katakanaa, koska jääkahvi (aisukoohii, ice coffee) on lainasana, amerikkalaiset tai enkutkaan tosin eivät sitä lainasanaksi ymmärtäisi. Seuraava merkki on hiragana eli japanilainen tavu (o), sitten on ostaa-verbin merkki kanjina eli kuvamerkkinä, josta tässä luetaan ka, jonka jälkeen verbin vartalo imashitaka hiraganalla, eli suomeksi ostitko. Niinpä niin…

Kuulostaa haastavalta mutta mahdolliselta, eikö vaan? Nostetaan vaikeuskerrointa vähän: yhdelle kanjille voi olla useita eri merkityksiä (esimerkiksi 日 tarkoittaa sekä päivää että aurinkoa, muun muassa), ja yhdellä kanjilla voi olla useita eri lausumistapoja, riippuen siitä minkä toisen kanjin kanssa se esiintyy. Kanjien kirjoittaminen se vasta haastavaa onkin: viivoja voi olla helposti yli 12 per kanji, lisäksi on tärkeä tietää missä järjestyksessä viivat piirretään ja mistä suunnasta aloittaen; vasemmalta oikealle vai oikealta vasemmalle, ylhäältä alas vai alhaalta ylös. Yhden kanjin kirjoittaminen vie tässä vaiheessa ikuisuuden, mutta harjoittelu auttaa. Appstoressa appseja, joiden avulla voi iPadilla piirtää kanjeja ohjeiden mukaan. Japanissa uskotaan toistoon opettelussa ja voi olla, että kanjien piirtäminen onkin paras tapa oppia niitä, näin ovat sanoneet myös kaikki japanin opettajani. Kokonaan toinen luku on se, että mun piirtämät kanjit ovat varmastikin aika kaukana oikeasta saati hienostuneesta kirjoittamisesta, eli luultavimmin näyttävät samalta kuin ekaluokkalaisen harakanvarpaat Suomessa. No, annan sen itselleni ilomielin anteeksi.

Nykyaikana kun kirjoittaminen tapahtuu lähinnä tietokoneella, kännykällä tai tabletilla, pääsee siinä mielessä helpommalla, että kirjoittaakseen ei tarvitse opiskella musteella ja siveltimellä maalaamista. Tämä ei tietenkään päde Japanissa, jonka kouluissa myös ulkomaalaiset kieltä opiskelevat joutuvat hankkimaan em. taidon. Minulle on ihan riittävästi haastetta kirjoittaa näillä sähköisillä välineillä. iPadiin voi ladata japanin aakkoston ja maapallonäppäimellä saa sen päälle. Siitä sitten valitaan oikea tavu toisensa perään ja sivun ylälaitaan ilmestyy eri sanavaihtoehtoja (hiraganalla, katakanalla ja kanjeilla) ja sitten vaan valitsee oikean sanan.

Näin se tapahtuu:

Kirjoitan ‘ko’, ja sivun ylälaidassa on erilaisia vaihtoehtoja joista valita, ja kun jatkaa seuravalla tavulla, tulee uusia vaihtoehtoja.

20140508-213613.jpg

Kohtuullisen kielitaidon saa 3 vuoden opiskelulla, mutta silloin pitää olla valmis siihen, että paikallisten korvaan kuulostaa väistämättä typerältä puhuessaan. Japanissa verbit taipuvat tyylimuodoissa, eli pelkistetysti esittäen ylempiarvoisille (itseä vanhemmat ihmiset, korkeammassa yhteiskunta-asemassa olevat jne) puhutaan kohteliaammin ja alempiarvoisille vähemmän kohteliaasti. Tällä hetkellä osaan vaan peruskohteliaan kielen jolla pärjää kyllä, mutta josta paikallinen tietää etten osaa tyylitasoja, eli en ole sujuva. Itse pystyn hyvin elämään sen kanssa, koska yleensä paikallisten huomio keskittyy siihen, että joku ulkomaalaisen näköinen osaa puhua japania: vastaanotto on lähes poikkeuksetta ilahtunut.

Omat suurimmat kielielämykseni ovat olleet juuri siinä, että olen osannut lukea japanilaista tekstiä, esimerkiksi ravintolassa ruokalistaa, metrossa mainoksia seiniltä ja kerrankin Takamatsu-nimisessä kaupungissa spårapysäkillä löysin meille oikean spåran linjannumeron, kun osasin lukea pysäkin nimen (kirjoitettuna kanjeilla) pysäkkikartasta. Voittajafiilis!

Tässä alla esimerkki Tokion metrokartasta. (Ennen kuin ahdistut, tiedoksi että näitä saa myös länsimaalaisilla kirjaimilla varustettuna, löytyy netistä googlaamalla Tokyo metro map ja JR jakaa niitä paikanpäällä.)

20140508-214846.jpg

Jos tunnistaa edes yhden kanjin metroaseman nimestä, se saattaa auttaa riittävän pitkälle. Tai sitten voi aina kysyä, että この電車ほ代々木に行きますか。, eli “kono densha wa Yoyogi ni ikimasuka”, eli “meneekö tämä juna Yoyogiin”.

Pitääkin alkaa kerrata kanjeja, sillä vaikka ei osaisikaan kuin 220, siitä on suunnaton hyöty! Toki hyöty on suhteellista: multa on kysytty että miksi opiskelen japania kun eihän sitä juuri missään tarvitse. Ei niin. Voidaan palata tähän aiheeseen vielä reissuni jälkeen jolloin on selvillä oliko siitä kielestä mitään hyötyä kesäkuussa 2014. Ihan hyvä sekin.

19 päivää enää…

P

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s