Keski- ja Pohjois-Portugal

– arkeologiaa, ruokaa ja vähän muuta –

Kiersimme elokuussa 2018 Portugalin keski- ja pohjoisosia ja koska en voi kuin lämpimästi suositella näitä seutuja, haluan levittää ilosanomaa ja jaan vinkkini. Jos et pidä lämpimästä säästä – eli +40C ja yli – niin harkitse matkan ajankohtaa: elokuu ei ole sinua varten, eikä välttämättä heinä- ja syyskuukaan. Sinulle, joka laillani tarvitsee pitkähihaisen +20C:ssa ja lämpenee vasta kun mittari on reilusti yli +35C, niin matkusta hyvä ihminen elokuussa Portugaliin!!! ❤️☀️ Maalis-huhtikuu ovat kuulemma leutoja ja vihreitä (Helsinki on silloin harmaa) ja loka-marraskuukin varmasti toimii. Harmi vaan, että googlatut keskilämpötilat harvoin toteutuvat sellaisenaan, joten sää, jos mikä, on arpapeliä. 🤷‍♀️

Lensimme Lissaboniin ja noudimme auton kentältä. Useimmiten käytämme Hertzin palveluita maailmalla autoillessamme (tiedän, ympäristörikos, mutta jos käytämme autoa vuodessa juurikin ne 2 viikkoa, niin voin itse elää tämän kanssa), mutta niin tekee aina moni muukin turisti: Hertzin jonot lentokentästä riippumatta ovat lähes aina pisimmät, mikä ei aina niin lämmitä, kun lentokonematkustusällötys on vielä päällä, on jano, nälkä, liian vähän unta ja haluaisi vaan päästä rauhassa tien päälle… 😑 Kannattaa varata kesäkuukausina tunti jonottamiseen eli auton noutoon – niin muuten taitaa Hertz:kin varata, koska viimeksi se p***n auto ei ollut valmiina. Argh. Tilasimme auton 2 kk sitten ja se ei ole saatavilla?!?! Tämä on aina ensimmäinen opetus (muistutus) siitä, että eteläisessä Euroopassa aikatauluilla on pienempi merkitys ja ”ei kannata hiiltyä”, jos homma ei ole heillä hanskassa, ”asiat kuitenkin järjestyvät” – suorat lainaukset rakkaan aviomieheni sanomisista, jotka vuodesta toiseen toistuvat autonvuokrausjonossa, jotka joka kerta nostavat v*käyrää vielä korkeammalle (jos mahdollista) ja jotka näin jälkikäteen ovat ihan ymmärrettäviä ja asiallisia toteamuksia. Mutta ei silloin. Anteeksi J. 😔 Yritän taas tänä kesänä tsempata! Tosin on todettava, että Japanissa kahden vuokrauskerran perusteella homma toimii. Se, että ei ollut englanninkielistä GPS-systeemiä, vaikka se varta vasten tilattiin, niin sen kanssa vielä pystyi elämään. Melkein.

Muuten niin normaali verenpaineeni alkaa nousta tästä jo pelkästä autonvuokrauksen ajattelemisesta. 😆 Hyvä uutinen on, että autonvuokrauksesta eteenpäin kaikki sitten sujuukin loistavasti. Matkanteon helpottamiseksi haluan itse aina etukäteen:

1) hankkia etukäteen paperisen kartan (Michelin karttakirjat, iso suositus!), mies väittää, että GPS ohjaa paremmin. Ei ohjaa. Kartan avulla saa heti suunnan kohti sinne, minne ikinä olet menossa. Kartassa ei myöskään ole akku koskaan vähissä.

2) ladata ja täyttää TripIt:iin ainakin olennaisimmat paikat, jonne olet menossa: hotellit, nähtävyydet, ravintolat… TripIt:ssa on nimittäin toiminto, joka automaattisesti kertoo paljonko nykyisestä sijainnistasi (tai muu valitsemasi sijainti) on matkaa haluamaasi päätepisteeseen. Tuli kesällä tarpeeseen, kun olimme GPS:n (huom: GPS:n!) perusteella paikassa jossa meidän piti olla, mutta oikeasti eksyksissä. TripIt kun kertoo myös reitin sinne minne olet menossa, eikä toiseen samannimiseen paikkaan. Yksi parhaimmista apps:eista, suosittelen! Se toimii myös kivana matkapäiväkirjana, sillä sieltä voi poimia kivojen raflojen ja muiden tärkeiden paikkojen tiedot jaettavaksi vinkkeinä eteenpäin. 😊

3) ostaa lentokentältä tarpeeksi vettä matkalle ja vähän syötävää. Missään lämpimässä (+40C) maassa ei saa olla autollakaan liikkeellä ilman vettä. Ensimmäiset kunnon huoltoasemat ovat yleensä n. 30-60 min päässä lentokentältä, joten nämä eväät tulevat tarpeeseen.

4) googlata itselleni tärkeät paikat, joissa ehdottomasti haluan käydä. Vaki-googlehakuni onkin argheological sites + reissukohde. Lisäämällä ne reissukarttaan (se Tripit) varmistan, että mitään eeppistä, jonka näkemättä jääminen harmittaisi, ei jää väliin. Ok, teettää vähän töitä, mutta tämä on todettu merkittävästi paremmaksi menetelmäksi kuin 100 km eeppisestä kohteesta sivuun todeta, että aikataulu ei anna periksi poiketakaan.

5) Portugalin ollessa kyseessä selvittää sääolosuhteita sen verran, että jos matkustat keväällä – kesällä – syksyllä, niin ole fiksu ja lataa Fogos app (fogos.pt). Fogos kertoo sinulle missä maastossa palaa ja miten isosta/vakavasta maastopalosta on kysymys. App kertoo esimerkiksi montako palomiestä, paloautoa ja palolentokonetta on paloa sammuttamassa ja siitä voi jo päätellä jotain. Palot on myös luokiteltu väreillä (pieni, keskisuuri, iso, sammumassa, sammutettu) ja näet ne kartalla. Siitä voitkin sitten laskea etäisyyttä omasta pisteestäsi lähimpään paloon, joka ei välttämättä ole kaukana. Ajoimme itse yhden paloalueen ohi (näimme vain mustan savun) ja toinen oli kohtuullisen lähellä ensimmäisen yön majapaikkaamme, josta alueelta vuorokautta myöhemmin ihmisiä evakuoitiin. Maastopalot ovat todellisuutta ja mahdollinen riski, joten jos et osaa paikallista kieltä, Fogos antaa edes vähän mielenrauhaa. Luonnonvoimien kanssa ei kannata pelleillä.

Reissasimme 8 päivää (!) ja siinä ajassa ehdimme valtavasti:

    la: lento Lissaboniin aamulla, L’And (ravintola), Evora, Portalegre
    su: Côa valley, Vila Real
    ma: Citânia de Briteiros, Guimarães
    ti: välipäivä
    ke: Braga, Thermae Maximinus, Porto, Pedro Lemos (ravintola)
    to: Conimbriga, Aveiro, Coimbra
    pe: paluu Lissaboniin, Feitoria (ravintola)
    la: Nicolau (ravintola), Gulbenkian, Alma (ravintola), kotiin

Kuten nokkela lukija äkkiä hoksaa, tuossa aikataulussa olisi vielä tiivistämisen varaa. Meillä meni yksi kokonainen päivä hotellissa sairastaessa, joskin siinä(kin) oli onnea matkassa: sairastaminen sattui juuri sinä ainoana päivänä, joksi olimme varanneet saman hotellin 2 päiväksi. Toisaalta nautin siitä, että on tekemistä, mutta en halua suorittaa lomaa juoksemalla minuuttiaikataululla paikasta toiseen, joten siksikin tällainen aikataulu sopii meidän reissuille hyvin.

Näin jälkikäteen en voi kuin ihmetellä tuuriamme: löysimme uskomattoman hienoja arkeologisia paikkoja, ajoitus oli aina puolellamme, saimme syödä hienoissa ravintoloissa, hotelleissa ei ollut pettymyksiä vaan iloisia yllätyksiä, aurinko lämmitti. Parasta kaikessa? Seura, ystävälliset maalaisportugalilaiset ihmiset, lämpö ja ne arkeologiset kohteet.

Reissukaupungit pähkinänkuoressa:

– Evora: Almendres Cromlechin vuoksi kyllä, L’And on ihana myös – mutta muuten ei
– Vila Real: paikallinen Lahti, eli ei
– Guimarães: ihana, vanha, kaunis, viihtyisä, aito, suosittelen
– Braga: aika kiva kaupunki, kävelykadulla kivoja paikkoja, mm. terveysruokakahvila
– Porto: jos harkitset, niin älä. Paitsi jos matkustat portviinin vuoksi, silloin mene
– Aveiro: Portugalin Venetsia, kanaaleineen ja turisteineen. Jos tykkäät Venetsiasta 2010-luvun jälkipuoliskolla lounasaikaan, niin mene ihmeessä!
– Coimbra: vanha ja ihan viihtyisä, kirjastossa kannattaa käydä!
– Lissabon: kyllä, kyllä, kyllä! (Lue erikseen juttuni Sintrasta ja Portugalista vinkkeineen!)

Arkeologiaa

Koska rakastan arkeologiaa ja esoteerisia pohdintoja, niin kanssasieluille suosittelen:

Almendres Cromlech

maaginen kivikehä (6000 – 5000 eaa), yksi parhaista ikinä (ja voit uskoa, että olen reissannut kivikehien perässä monessa maassa ja kohteessa!). Paikalla on itse asiassa kaksi kivikehää joissa on yhteensä 90 kiveä. Kehiä arvellaan koko Euroopan vanhimmiksi ja ne ovat Euroopan yksi suurimmista kivikehistä. No, ei se koko vaan … se tunnelma! Mahtava paikka, kukkulan laella (tietysti!), keskellä ei mitään hiekkaisen kärrypolun päässä, ei aitoja tai pääsymaksuja – niin kuin melkein kaikissa muissakin vastaavissa paikoissa. Niin, ketäpä kiinnostaisi nähdä vaivaa ja ajaa 30 min asutuksesta katsomaan kehään asetettuja kiviä… 😎

Mieleeni on jäänyt tuolta päivältä myös elämäni lämpöennätys: Evorassa, joka on lähin kaupunki, oli +48C lämmintä. Kivikehillä oli lämmin myös, aurinko pisti ja poltti – mutta oli sentään lämmintä! Tuulenvirekin kävi ajoittain, mutta koska ilma oli kuuma, viilsi kuuma viima ihoa niin että se oli pahempi kuin lämpö.

Citânia de Briteiros

tässä toinen yksi elämäni hienoimpia arkeologisia kohteita. Sivussa pääreiteiltä: kyllä! Kanssavierailijoita: 3! Eeppisyys: järisyttävä!

Citânia de Briteiros sijaitsee Guimarães –nimisen kaupungin lähistöllä, auto on aika lailla välttämättömyys tänne matkaamiseen (tai lehmänhermot ja loputtomasti aikaa bussimatkailuun). Kyseessä on kukkula, jolla on 20 hehtaaria tutkittua maata, alue on ollut jo 1000 eaa. asti asuttu. Kukkula hylättiin 200 jaa. tullakseen löydetyksi vuonna 1874. Monet eri historian kerrostumat ovat jättäneet jälkensä, mutta kun kävelet kivetyillä teillä, joilla käveltiin jo 500 eaa., niin tuntuu aika kivalta. En kerro tästä tässä enempää, koska en halua tänne massoja, mutta toivon, että arkeologian ystävät viitsivät nähdä vaivan ja googlata lisätietoja. Tämä on yksi omista suosikeistani arkeologisten kohteiden joukossa!

Arte Côa

kutsuu itseään arkeologiseksi puistoksi. Visiitin perusteella kutsuisin paikkaa mieluummin eeppisiksi seinäpiirrustuksi, joiden luokse pääseminen vaatii rautaisia hermoja – kerron kyllä miksi. 🤓 Ensinnäkin, Arte Côa:aa on vaikea löytää, koska sitä (muiden parhaiden tavoin, kuten olet jo huomannut) ei juurikaan mainosteta. Toisekseen, se(kin) on sivussa ihan kaikesta. Kolmannekseen, menet museorakennukseen ja kysyt, milloin visiitille on mahdollista päästä.

Meille kerrottiin, että samalle päivälle ei ollut enää opastuksia. Kysyin, voimmeko mennä ilman opastusta, mutta kuulimme, että alueelle ei pääse yksin autollakaan (vasta jälkikäteen ymmärsin miksi). Opastuksia ei muutenkaan tehdä kuin aamulla ja illalla, koska keskipäivän aikaan aurinko polttaa liikaa, joten meille tarjottiin seuraavaa aamua ajankohdaksi, mikä oli mahdotonta, koska meidän piti olla silloin jo ihan muualla. 😟

Hätäpäissäni huomasin opaslehtisestä maininnan yksityiskierroksista ja kysyin, olisiko sellainen mitenkään mahdollista järjestää ja mitä se maksaisi. Kielimuurista johtuen jäi epäselväksi, olisiko hinta 30€ vai 300€ per henkilö vai meiltä kahdelta, mutta se sentään kävi selväksi, että opastuksia ei ollut. Luultavasti siksi että melkein aloin itkeä pettymyksestä, ystävällinen virkailija lupasi soittaa Miguelille, josko hän ottaisi opastettavakseen lisäryhmän – joutuisimme siis maksamaan koko ryhmästä kaksin. 😶 Tässä vaiheessa olin jo niin vakuuttunut siitä, että haluan nähdä seinäpiirrustukset (näkemättä niitä tässä vaiheessa, tietenkään), että valmistauduin käyttämään 500€ (tai mitä ikinä tarvitaan) opastukseen, jos se nyt onnistuisi. Yllätyksekseni Miguel lupasi hoitaa opastuksen ja ilmoitti, että lähtö läheisestä kylästä on klo 17.30. Liput maksoivat 15€/henkilö ja saimme kartan, jossa oli ohjeet lähtöpaikalle, jossa piti olla 45 minuutin päästä. Miguel tuli jeepillä kohtaamispaikalle, missä selvisi, että mukaan liittyi myös kolmihenkinen ranskalais-portugalilainen perhe. Portugalilainen mies istui etupenkille, ranskalainen äiti ja lapsi kiipesivät keskipenkille ja me takapenkille.

Miguel starttasi jeepin ja lähdimme kärrypolkua pitkin kohti vuorenrinnettä ylös. Kävikin niin, että kärrypolku kapeni, kivet polulla muuttuivat isommaksi (jalkapallon kokoisia taisivat isoimmat olla) ja aina niiden yliajettaessa ne keinauttivat jeeppiä puolelta toiselle. Muuten ihan ok, mutta polku oli alle jeepin levyinen, ja oikealla puolellamme aukeni tyhjyys – siis syvä rotko, jonne en halunnut jeepin putoavan, silloinkaan kun Miguel englanniksi opastaessaan katsoi aina etupeilistä meitä eikä tietä… Yritin ajatella, että Miguel on varmasti ajanut tätä reittiä päivittäin kaikenlaisissa sääolosuhteissa ja että varmasti tietää mitä tekee.

Piinaavaan vajaan 30 minuutin ajon jälkeen jeeppi päätyi vuoren laelta laakson pohjalle (siis suunnitellusti tietä pitkin 😊), pienen joen rantaan. Astuimme autosta vesipulloinemme ulos +40C lämpöön ja Miguel alkoi opastaa. Muistan ajatelleeni, että tämä aukea laakson pohja on varmasti ollut silloin 24 000 vuotta sittenkin kaunis ja käytännöllinen paikka: kallioseinämä viilentää ja suojaa pedoilta, joki tuo vettä ja maisemat ovat upeat. Keskityimme maiseman ihailun sijaan siihen, miksi olimme tulleet paikan päälle: kalliot, jotka reunustivat laakson vasenta reunaa, pitivät pinnallaan käsittämättömän hienoja kuvia, jotka oli maalattu 24 000 vuotta sitten. Härkiä, vuohia, kaloja … ja tutkimustyö on vielä kesken! Olimme kuudestaan ihailemassa seinämiä ja kuvia, Miguel, joka paljastui ammatiltaan arkeologiksi, kertoi tutkimuksesta ja taustoista. Selvisi myös, että joen toisella puolella, laakson toisella kallioseinämällä n. 1000 metrin päässä, oli vastaavanlaisia piirroksia. Oli myös huomattu, että meidän puolen ja toisen puolen kallioissa oli kummassakin vuohi, jotka katsoivat toisiaan (!). Meinasin itkeä innostuksesta ja onnesta. 😍 Vietimme kallioiden luona noin tunnin, Miguel selitti jokaisesta eri kuvasta taustoja ja saimme kysyä sydämemme kyllyydestä kaikkea mitä mieleen juolahti.

Ilta viileni, aurinko alkoi laskea ja suuntasimme takaisin kylään. Kun saavuimme takaisin omalle autollemme, isku tajuntaan sama tunne kuin joskus muulloinkin reissulla: ”mitä juuri äsken tapahtui?” Epätodellisuus, epäusko ja realismi painivat eivätkä saa otetta toisistaan. Miten on mahdollista, että 15€ maksavalla 2,5h retkellä pääsemme näkemään mitä suurinta aarretta ja saamme melkein yksityisopastuksen! Miten on mahdollista, että tämä upea taide on säilynyt? Mitä maalaajat mahtoivat ajatella 24 000 vuotta sitten, oliko kyse uskonnollisista riiteistä, tarinan kerronnasta (ikiaikainen Instagram?), viestinnästä muille liikkeessä olleille ryhmille…? Miten hienoa työtä museot ympäri maailmaa tekevätkään! Sydämellinen ja suuri suositus Arte Côalle! Emme ehtineet tutustua vierailijakeskuksen museon tarjontaan, mutta ehkä pääsen vielä joskus palaamaan takaisin…? (arte-coa.pt)

Thermae Maximinus

Tämä kohde sijaitsee Bragassa, eikä tätäkään nähtävyyttä suuresti huudella. Sisäänpääsy taisi maksaa 2€ ja heti aulassa vieraiden odotetaan katsovan opastusfilmi, jossa kerrotaan Thermae Maximinuksen historiasta ja toiminnasta. Kyseessä on/oli valtava kylpylaitos, joka oli vuonna 100 eaa. – 300 jaa. tärkeä sosiaalisen elämän keskus. Thermaen viereisellä tontilla tehdään edelleen kaivuutöitä ja uutta vanhaa historiaa paljastuu lisää. Tätä varten ei kannata matkustaa Bragaan, mutta jos olet lähistöllä liikkeellä, niin kannattaa tsekata!

Conimbriga

Sijaitsee, hassua kyllä, Coimbran lähistöllä, mutta sen verran kaukana kuitenkin, että autoa tarvitaan. Tämä on näistä historiallisista nähtävyyksistä ainoa, jota mainostetaan matkaoppaissakin. Johtunee uutuudesta, sillä tämä alue on rakennettu 140 eaa. jälkeen. Conimbriga on laaja alue, jolta löytyy raunioita (kaupungin katuja, joiden varrella olevien talojen mosaiikkilattiat ovat esillä) ja julkisia tiloja kuten kylpylä ja amfiteatterin rauniot. Hienoin on kuitenkin palatsi, jonka lattiat ovat erityisen hienosti saatu säilytettyä. Vaikuttava ja kaunis alue, jonka museokin on ihan mielenkiintoinen. Lisätietoja täältä!

Ruokaa!

Pelkällä sielunravinnolla ei elä ja jotta jaksaa reissata, on tärkeää syödä hyvin. Tälle reissulle valikoitui toiseksi teemaksi Michelin-ravintolat, joista kaikkiin varasimme pöydän etukäteen. Normaalisti reissuillemme ei visiittikohteisiin lukeudu välttämättä yhtään Michelin-ravintolaa, mutta koska tällä kertaa halusimme erityisesti juhlia, oli lopputulos tämä. Alla lista Michelin-ravintoista joissa vierailimme.

L’And (Evora), viinitila ja luksushotelli, ravintolalla Michelin-tähti ja uskomaton viinivalikoima. Kävimme lounaalla, mikä osoittautui hyväksi ideaksi: Portugalissa annoskoko myös Michelin-ravintoloisssa on valtava, joten 5 ruokalajia riitti paremmin kuin hyvin. Hotelliyö olisi maksanut yli 500€ low season aikaan, ja jos rahoillani ei olisi tärkeämpää käyttöä, olisin investoinut.

Pedro Lemos (Porto), vähemmän jäykkä kuin perinteiset, erinomainen ruoka ja mahtava palvelu. Itselleni poikkeuksena joudun kritisoimaan annosten isoa kokoa: ruokaa oli ihan liikaa, jopa siinä määrin, että seitsemännen annoksen kohdalla (viimeinen pääruoka, ja tulossa oli vielä 2 jälkiruokaa) voin hiukan pahoin silkasta ruuan määrästä ja totesin, että jos joudun syömään tämän kokonaan, alan huutaa. Kuulimme myöhemmin, että Portugalissa tyypillisesti annokset ovat isoja – pätee myös Michelin-ravintoloihin.

Feitoria (Lissabon), Lissabonin keskustan ja Belemin välissä, rannassa hienon hotellin kyljessä. Ihan ok. Parasta oli kuitenkin se, että sain 2 pussillista teetä (äärettömän taiten pakatusti, tietysti), jota tarjoiltiin suklaiden kanssa. Tämä oli hieno juttu, koska tee oli hyvää. Samoin kuin tarjoilijan vinkki hyvästä oliiviöljystä, jota sittemmin ostimme lentokentältä mukaan, kuten vinkki kuului. (Huom: älä osta oliviiöljyä siitä tax freestä, vaan kulje sen ohi, ravintolamaailman yhteydestä löytyy Deli, josta oliiviöljy kannattaa ostaa. Koska edelleen muistelen lämmöllä vain teetä ja oliiviöljyä, opastakoon tämä tieto pohdintaasi siitä, oliko ruoka Feitoriassa erinomaista vaiko vain perushyvää.

Alma (Lissabon): ymmärrä varata pöytä hyvissä ajoin, koska tulijoita riittää. Paras näistä tämän reissun Michelin-ravintoloista! Kaunis sisustus, melkein riittävän rento, hyvää ruokaa. Lounas oli hyvä valinta ja toimikoon jatkossa oppaanani, jos päädyn Portugalissa Michelin-ravintoloihin: lounaalla ruuan määrä on sopivampi (vaikka silloinkin sitä on paljon).

Hotellit

Kun päivät täyttyvät tekemisestä, on hyvä rauhoittua illaksi. Haluan jakaa hotellivinkkini kanssasi, mutta huomioithan, että makumme voivat olla erilaiset. Johdantona, että yleensä olen aina tyytymätön hotelliin. Joko suihkussa on siivoamisesta huolimatta jäänyt edellisen asukkaan hiuksia (yök), ilmaventtiileitä ei ole putsattu, lakanat ovat kuluneet tai sängynalta ei ole imuroitu. Tai palvelu on huonoa. Tai huonetuoksu on niin voimakas, että se alkaa oksettaa, kuten kerran Italiassa. Silloin siirsin huonetuoksun laatikostoon ja laatikon pistin kiinni, helpotti vähän. Nämä alla listatut hotellit läpäisivät seulani, joten uskon, että muut matkustajat antaisivat arvosanaksi 9.5 (joka muuten onkin totta, kun katsoin näitä varauspalveluista). Arvostan sijaintia, puhtautta ja asiallista palvelua respassa. (Hyviä aamiaisia arvostan, mutta makuni vuoksi olen niiden suhteen jo luovuttanut). Näitä voin suositella:

– Descobertas Boutique Hotel, Porto
– Hotel Ibn-Arrik, Coimbra
– EMAJ Guimaraes Boutique Hotel

Näiden lisäksi on eräs helmi, jonka nimeä en täällä paljasta. Varjelen itselläni tuota aarretta, joka on Portalegren alueella sijaitseva entinen luostari, joka on muutettu hotelliksi. Pihalla kasvaa 1500-vuotias oliivipuu. Paikka on keskellä ei mitään. Palvelu 10/10 (josta vielä useammin valitan kuin hotellista muuten). Tänne haluan palata vielä! ❤️

Vinkit

Keski- ja Pohjois-Portugal ovat vuoristoisia ja vehreitä, kauniita paikkoja. Ihmiset ovat ystävällisiä ja turisteja on merkittävästi vähemmän seuduilla, jonne ei sujuvasti voi tehdä päivämatkaa Lissabonista (niinpä esimerkiksi Coimbraan ja Aveiroon vielä riittää turisteja runsain mitoin). Hmm, tosiaan, ystävällisyys on jäänyt ihmisistä päällimmäiseksi mieleen … ehkä jotain saman tyyppistä kuin Irlannissa tai Skotlannissa syrjäseuduilla voi vielä kokea. Rentoa, mukavaa menoa ja tosiaan, asiat yleensä järjestyvät. Muutama hyödyllinen vinkki vielä, mitä ei kannata tehdä, eli…

Älä:

– jää pitkäksi ajaksi pelkästään Lissaboniin, jos sinulla on mahdollisuus reissata pohjoisemmaksi

– kuvittele, että Porto on pictoresque ja pretty: amerikkalaiset ja kiinalaiset ovat täyttäneet kaupungin, jonka turistimarkkinakaupusteluhumusta viihtyisyys on kaukana

– luovuta, vaikka etsimäsi arkeologisen kohteen tietoja ei löydy mistään: googlaa sinnikkäästi!

– luule, että se, että jossain ei ole suuria kylttejä huutamassa nähtävyyden nimeä, tarkoittaisi sitä, ettei kannata nähdä vaivaa. Hienoimmat olivat tälläkin kertaa huonoimmin kyltitettyjä. Portoon vievät tiet oli kuitenkin merkitty hyvin *vink*

– tyydy huonoihin juomiin: myös Portugalissa ollaan heräämässä artesaanioluisiin ja gin-tislaamoja on jo runsaasti

– usko, että ensimmäinen huono kahvi oli vain huonoa tuuria: kaikki kahvi on pahaa. Paitsi 3rd wave coffee shopeissa, joita ei ole kuin Lissabonissa muutama.

Kiitän ja lämmöllä muistan:

+ rakas aviomies, joka jaksaa reissata maailman ääriin kivikehien perässä kanssani, vaikkei itse niistä niin paljoa välitäkään

+ arkeologiset ihmeet, jotka eivät jätä hämmästyttämästä

+ ystävälliset portugalilaiset, jotka yrittivät auttaa, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

+ Pedro Lemosin tarjoilijat, jotka onnistuivat yhtä aikaa olemaan Michelin class ja rento, ei ole helppo tehtävä

+ Alman ruoka, katkaravut ja merileväkeitto oli 💕

+ Portossa punkkareiden baari, jossa oli yksi parhaista ruuista ikinä ja kunnon oluet 😍

+ Portossa jonotus tunnin jonotus parkkihalliin joka oli täynnä – tai siis se, että saatiin siellä auto lopulta parkkiin, vaikka maksoihin 35€ alle vuorokausi

+ Citânia de Briterosin 2€ maksava superkattava opaskirjanen ja tietysti paikan maaginen tunnelma

+ ennätyslämpö +48 astetta Evorassa

+ sain kerta toisensa jälkeen onnekkaasti järkyttyä siitä, miten rikas ja uskomaton (ja kohtuullisen hyvin säilynyt) historia Portugalilla on. En ymmärrä miksei tätä käytetä turistien houkutteluun. Vai onko niin, että Etelä-Portugalin rannat vetävät ihmisiä puoleensa enemmän kuin se uskomaton historia, josta todisteita on vielä jäljellä?

+ mustapippuria gintonicissa, paikallinen tapa kuulemma

+ Portalegresta matkanvarrella ollut vuoristokaupunki, ihana rauhallinen hetki ja kaunis puutarha

Ensimmäinen reissuni Portugaliin oli Tiinan kanssa Lissaboniin ehkä 8 vuotta sitten, enkä olisi silloin uskonut, että enää palaan. Nyt olen ollut vuoden sisällä kahdesti Portugalissa ja siitä on tulossa uusi suosikkini. Citânia de Briteiros –visiitti herätti halun tutustua Castro-kulttuuriin laajemminkin, joten ehkä joskus tulevaisuudessa suuntaan uudelleen Pohjois-Portugaliin, Galiciaan ja Baskimaahan, jossa olenkin pariin otteeseen vieraillut… 🙏🏻

PS. Kaikki tässä olevat kuvat ovat omiani. Portugal on oikeasti kauniimpi kuin kuvissani. ☺️

Advertisements

Reissulta odotettavissa: Japanin tuliaiset

Matkaspeksailu käy kuumana ja mitäpä sitä ihminen muuta etukäteen miettisi kuin tuliaishankintoja. Siis sitä mitä aikoo reissusta ostaa itselleen kotiin tuliaiseksi.

Japanilaiset hoitavat tuliaisten hankkimisen paljon fiksummin. Tuliaisia pitää tuoda, vaikka kävisi lyhyellä kotimaan työmatkalla, kotimaiseen malliin käännettynä esimerkiksi päiväreissu Helsinki-Turku junalla edestakaisin. Koska oma poissaolo luonnollisesti rasittaa muuta työyhteisöä (vaikka matkustaminen olisi osa työtäsi, tietysti…), pitää ennen lähtöään pahoitella, että aiheuttaa muille ylimääräistä vaivaa – ja sama tietysti palatessa: anteeksi kun jouduitte tsemppaamaan enemmän, kun vaivasin teitä matkustamalla päiväksi Turkuun! Lomiahan ei juuri Japanissa ole, joten sellainen case on lähinnä hypoteettinen 😑Pahoittelujen lisäksi pitää olla tuomisina tuliaisia. Japanissa tuliaisten hankkiminen on tehty helpoksi: jokaisella vähänkään isommalla juna-asemalla on erikseen kauppoja, jotka myyvät tuliaisia (omiyage). 

Tässä mocheja myynnissä. Kuva on täältä, jutussa lisää omiyage-kulttuurista.

Tyypillisesti tuliaiskaupasta ostetaan moshi-palluroita. Moshit ovat hienoon lahjapakkaukseen käärittyjä täytettyjä riisivätkylöitä, joita on runsaasti eri tyyppisiä (lisää moshien monimuotoisuudesta täällä), joista daifukut ovat yleisimmin tuliaiskaupoissa myynnissä. Mochien tuotantoprosessi menee (virtaviivaistaen ja yksinkertaistaen) niin, että riisiä ja vettä yhdistetään ja muodostuu taikina, jota hakataan puukepeillä, jotta muodostuu riittävä sitko. Taikinasta leivotaan palloja tai muun muotoisia mosheja. Moshi-pallura täytetään punapaputahnalla (anko), jota sitten täydennetään paikallisella ja/tai sesongin herkulla, mitä se milloinkin sattuu olemaan: mansikkaa, yuzua, sakura-makua… Lopuksi mochit päällystetään maissi- tai perunatärkkelyksellä, jotta ne eivät tarttuisi toisiinsa (tai syöjän sormiin loppuelämäksi). 

Daifukumochi tarkoittaa ”suurta onnea” ja ne ovat yleensä n. 3 cm halkaisijaltaan. Moshit on yleensä pakattu pieniin 8 kpl tai isompiin 12, 20 jnekappaleen laatikoihin, jotka ovat kauniista paketoituja. Tällainen pitäisi siis tuoda sijaiskärsijöille eli kollegoille – on muuten tärkeää, palatessaan tuo juurikin vierailualueen erikoisuuksia: Japanissahan eri alueilla ja kaupungeilla on omat makunsa, joista ne ovat tunnettuja. Herää kysymys, miksei Turku voisi profiloitua esimerkiksi mansikan ja Tampere puolukan maulla? Sitäkin nimittäin olen miettinyt, että olisi kiinnostavaa selvittää, olisiko Suomi-mocheille kysyntää Helsinki-Vantaan lentokentällä. Jos olisi Suomi-mocheja, niin minkä makuisia ne olisivat? Mansikan? Puolukan? Mustikan? Lakan? Koivun? Mämmin? Luulen, että mausta riippumatta japanilaiset veisivät niitä tuliaisina suvulle ja kollegoille, koska en jaksa uskoaettä mochin maulla on niin paljon väliä. Kyse on kai enemmän etiketin noudattamisesta, eli sen osoittamisesta, että ymmärsi vaikeuttavansa muiden elämää, kun kehtasi poistua työpaikalta ja ymmärtää vielä pahoitella aiheutunutta vaivaa. Mochien maailma on todella kiinnostava, vaikka ensireaktioni olikin ällötys. Sitten voitti uteliaisuus ja lopulta niistä oppii tykkäämään, ja sitten jopa niitä kaipaamaan. 😄

Shinkansen-junalla reissatessa yksi (monista) hyvistä hetkistä on saapua uuteen kaupunkiin ja juna-aseman kaupassa tarkastaa, mikä on paikallinen mochi-maku. Toki turistikaupassa tulee selväksi myös paikallinen maskotti. Jokaisella (yhtään isommalla paikalla) on oma maskottihahmo – myös yrityksillä, alueilla tai tapahtumilla saattaa olla oma hahmonsa. Suomalaisille ehkä tuttua on entisaikojen olympiakisamaskotit – Japanissa tosiaan tämä maailma on edelleen alive and kicking, siis joka kaupungissa, tapahtumassa jne…. Vuosittain äänestetään paras maskotti ja vuonna 2018 voitti Kaparu-niminen maskotti Shiki-kaupungista. Kaparu sai 890 000 ääntä ja yhteensä kolme parasta saivat 2,5 miljoonaa ääntä – joten ei mikään pikkujuttu tämä maskottikisa! Viime vuoden kisassa tosin oli yllätyskäänne, kun Yokkaichin kaupungin työntekijät ryhtyivät vilpillä äänestämään oman kylän poikaa, eli Konyudo-kun –maskottia. Täällä lisää siitä mitä äänestyksessä tapahtui.

Vuoden 2018 top 3. Keskellä Kaparu ja vasemmassa reunassa Konuyudo-san. Kuva on täältä, juttukin kannattaa lukea.

Draama ei loppunut viime vuoteen, vaan maskotit aiheuttavat sitä edelleen: Helsingin Sanomat julkaisi juuri jutun, jossa Susaki-nimisen paikkakunnan maskotti on ryhtynyt hirvityksiin, kuten pesäpallomailalla uhkailuun ja autojen kaatamiseen. Sen lisäksi tämä häirikkö-Chiitan julkaisee touhuistaan videoita nettiin! Voin vain kuvitella, miten paljon järkytystä tällainen toiminta Japanissa aiheuttaa. No, totuus on kuitenkin, että joku on keksinyt esiintyä Chiitan-saukkomaskottina ja ihmiset ovat sekoittaneet sen Susakin omaan saukko-maskottiin, joka on ihan toisen niminen. Saukko kuin saukko?

Chiitanin kuva on Mondo Mascots:n. Tuo Chiitanin kilpikonnahattu! 😻

Jäin pohtimaan tuota Chiitanin nimeä: japanin kielessähän käytetään paljon englannista lainattuja sanoja, jotka muokataan omaan suuhun/kieleen sopivaksi, klassisia esimerkkejä ovat esim. nekkutai (neck tie), pinku (pink), pasokon (personal computer), terebi (television) jne.

Mahtaisiko Chiitanin kehittäjällä ollut ollut mielessään sana cheat, se nimittäisin taipuisi sanaksi chiito, ja kun perään lisää ’san’ (henkilön nimen perään lisättävä sana) ja kun vielä tunnustetaan japanilaisten halu lyhentää englannin sanat, niin chiito + san = chiitan. Vakuuttavaa spekulaatiota, eikö? Ihan itse keksin. 🤓

Maskoteista vielä: minulle tutuin on Kumamoton kaupungin Kumamon-karhu, joka on vuoden 2010 voittonsa jälkeen jäänyt japanilaisten ikisuosikiksi – Kumamon-tavaraa saa kaupungista kuin kaupungista! Toinen mieleen jäänyt on Tottori-kaupungin (tjeu: Tottorin hiekkadyynit, hieno paikka!) Toripy-maskotti, joka näyttää linnun ja nashi-päärynän risteytykseltä. No maskoteista joskus enemmän lisää, jatketaan tuliaisten pariin!

 

Tee

Japanista kannattaa ostaa hyvää teetä, etenkin jos liikkuu Kyotossa ja/tai lähistöllä sijaitsevassa Ujin kaupungissa, joka on (mielestäni maailman) laadukkaimman teen mekka. Ujin teetä myydään Kyotossa teeliikkeissä, joten sitä on helppo löytää. Kävin kerran Ujissa ihan varta vasten teetä ostamassa – ja toki vierailin myös Byodoin -temppelissä, joka on erittäin suosittu ja varmaan kaikkien muiden syy tulla Ujiin. 😊

Byodoinin kuva Wikipediasta, lue sieltä lisää!

Teen ostamisesta tekee hankalan se, että en osaa tarpeeksi japania keskustellakseni teen hienouksista paikallisella kielellä (kun se ei suomeksikaan ole ihan helppoa), mutta ainakin viime kerralla osuin kultasuoneen ja toin pari pussillista teetä kotiin. Omaan makuuni sopii aromaattinen sencha, mutta vähemmän vihreän ruohon maun ystävälle löytyy takuuvarmasti vaihtoehtoja. Oletan, että vähemmän makua on hienostuneempi, mutta koska makuasioista ei voi kiistellä ja omaa makua ei tarvitse perustella, ostan tyytyväisenä itselleni sopivaa teetä ja suunnittelen päivävisiittiä Ujiin. 

Oikeastihan Ujiin asti ei tarvitsisi lähteä, koska Ujiin tiloilta tee tuodaan perinteisiin japanilaisiin teeliikkeisiin ympäri maata, myös Kyotoon. Makuasioita sekin, mistä teensä ostaa. Suomessa muuten suosittelen teenystäville liikettä nimeltä Chaya, joka on kesäkuun loppuun asti Kluuvin kauppakeskuksessa (Fratelloa vastapäätä) ja syksyllä muuttaa Triplaan. Verkkokauppa toimii kuulemma kesälläkin. Oma suosikkini on eräs erittäin aromaattinen vihreä sencha – enempää vihjeitä en anna, jottet käy hamstraamassa liikettä siitä tyhjäksi. 

Kosmetiikka

Kuten olen aiemminkin kertonut, Japanissa yksi ihanimmista asioista on meikkien ostaminen. Se on tosin hiukan hankalaa, kun ei ymmärrä pakkauksia, mutta jos osaa katakana-tavuaakkosia, saa (yleensä) riittävästi tietoa jotta voi googlata lisätietoja englanniksi. Toki joskus voi osua kohdalle myyjä joka osaa englantia, näin olen meikkiblogeista lukenut, mutta itse en tällaisiin yksisarvisiin ole törmännyt. 

Googlailen ja blogeista seurailen mitä Japanin kosmetiikkamarkkinassa tapahtuu ja riskillä ostan tuotteita testattavaksi – toistaiseksi loistavin tuloksin. 5 vuotta ennen kuin Suomessa hedelmähappokuorinnat iskivät läpi, oli Japanissa Natural Acqua Gel, jota olen ostanut 2 pulloa. Fiberwigin ripsivärit olivat nekin iso juttu aikanaan, nyt niitäkin saa ilmeisesti Suomesta (Kicks). Aurinkosuoja-primerit ovat Japanissa kovaa tasoa, koska siellä auringolta suojaudutaan tosissaan. En enää muista merkin nimeä jonka tuotteen ostin, mutta muistan että surin kun tuubi loppui. Markettihintainen tuote, joka oli 5 tähden tuote omassa arviospektrissäni ei voi olla huono. Tilinikin tietää, että olen testannut kosmetiikkatuotteen jos toisenkin😆

Tällä erää olen innostunut japanilaisesta luomukosmetiikasta, joka vihdoin saa jalansijaa Japanissa. Aiemmin tällaisia tuotteita ei juuri ollut, koska Japanissa ykkösjuttu on tuoteturvallisuus, joten oletan, että uusien tuotteiden hyväksyttämisessä on mennyt aikaa. Nyt kuitenkin ostoslistallani on useita kiinnostavia tuotteita: Three-brändin luomivärit, Hana Organic:n ihonhoitotuotteet, Shiro:n nestemäiset luomivärit (vrtStilan vastaavat) ja Acqua Organicin huulirasvat. Ennen matkaa pitää tietysti googlata, että pitääkö kaikki tuotteet hamstrata heti alkumatkasta Osakasta (emme mene Tokioon), vai voiko esim. Kyotosta löytää etsimäänsä. 

Three eye shadow, see you soon! 😍 kuva https://www.threecosmetics.com/en/

Muut ei-luomu-tuotteet, joihin ajattelin tutustua paikan päällä ovat: 

    ripsiväri: Ettusais lash version up
    toner: Muji Light Toning water high moisture, Sensitive skin series
    toner: SK-II R.N.A. Power Radical New Age Airy Milky Lotion 
    aurinkosuojat: Skin Aqua Tone Up Essence ja Anessa:nPerfect IV Skincare Milk
    poskipunat: Cezanne:n Natural Cheek ja Canmake:n Powder Cheeks 
    rajausväri: Flowfushi Mote Liner Liquid Eyeliner
    ripsiväri: Opera:n mylash advanced; Kiss me:n heroine make Long & Curl Mascara Super WP ja dejavu Fiberwigultra long 

Tilille tiedoksi, että en välttämättä osta näitä kaikkia, vaan testaan toimivimmat. Toki kosmetiikkaosastolta saattaa löytyä ihan yllätyksiä jotka on pakko ostaa…

Muut suosikkituliaiset

Japanissa on paljon vaatemerkkejä, joita Suomessa ei ole. Yllättävistäkin paikoista löytyy kivoja vaatteita: yksi lempivaatteistani on musta kiiltäväpintainen toppi, jonka ostin Kyoton metroaseman depachikasta, eli metroaseman maan alla olevasta ostoskeskuksen liikkeestä. Maksoi muistaakseni 30 euroa ja se on ollut kuluneet 5 vuotta joka sentin arvoinen. Huomioida tosin kannattaa, että oma vaatekoko voi asettaa rajoituksia = omaa kokoa ei ole tai oma koko on S:n sijaan L. 😎

Edullisia tuliaisia löytyy 100 yenin kaupoista. Ostin vuosia sitten teesihdin, jota käytän lähes joka aamu. Veikkaan kylläkin, että sihti on tehty Kiinassa halpatuotantona, joten keskityn toivomaan, että Japanin vaativat turvallisuusstandardit pätevät myös 100 yenin kaupoissa myytävään tavaraan. Käyn ostamassa toisen samanlaisen, jos niitä on edelleen myynnissä. 

Kirjakaupoissa – isoissakin – on yleensä melko pieni englanninkielisten kirjojen osasto. Niistä kuitenkin saattaa löytää jännittäviä Japania ja sen kulttuuria (tai puutarhoja!) käsitteleviä kirjoja englanniksi. Kyllä, tiedän ja tiedostan, että e-kirjat ovat ympäristölle parempi juttu, mutta valitettavasti edelleenkään suurta osaa ainakaan minua kiinnostavista Japania käsittelevistä kirjoista ei ole saatavilla sähköisesti. Terveiset sinne Applen kirjaosastolle, että täällä odotellaan toimenpiteitänne!

Muuten annan kohtalolle mahdollisuuden yllättää minut iloisesti. Mukaan on aiemmin tarttunut Fushimi Inarista pieni oranssi (matkamuisto) portti, itsetehty savimaljakko, maailman paras pesupussi (1€) ja snackseja. Tällä kerta – se jää nähtäväksi 🙏🏻

Tuliaisia odotellessa! 

 

 

Lissabon ja Sintra, Portugal

Reissasimme viime elokuussa ihanassa keski-Portugalissa, josta lisää joskus erikseen, mutten uskonut palaavani samaan maahan moneen vuoteen. Niin kuitenkin kävi, että löysin itseni maaliskuun lopussa Lissabonin lentokentältä. Lentokenttä on muuten nimetty Humberto Delgadon mukaan, joka oli portugalilainen kenraali ja poliitikko, joka kääntyi demokratian kannattajaksi. Lentokenttien nimet kertovat kiinnostavasti maan arvostuksista, esim. JFK USAssa ja Charles de Gaulle Ranskassa. Lähdin googlaamaan lentokenttien nimiä (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_eponyms_of_airports) ja selvisi, että tietysti Juri Gagarinilla, Cristian Ronaldolla ja John Waynella on omat lentokenttänsä!

Tästä tulikin mieleeni Saksan suurmies Willy Brant:lle omistettu Berliinin uusi/tuleva lentokenttä, joka oli alun perin tarkoitus avata vuonna 2011. Tällä hetkellä näyttää siltä, että avajaisia suunnitellaan ensi vuodelle, tai joidenkin lähteiden mukaan vasta vuodelle 2021. Viimeistään silloin on syytä palata Berliiniin, josta tuli, tukkoisen alun jälkeen yllättävää kyllä, yksi suosikkikaupungeistani. Ehkä kerron tehdyistä Berliinin reissuistakin joskus toiste… Nyt siis lentokenttäjorinat sikseen ja Lissaboniin ja Sintraan!

Matkamme varsinainen kohde oli Sintra, joka on pikkukaupunki jonne turistit tulevat yleensä päiväksi suorittamaan nähtävyydet ja palaavat Lissaboniin. Näin siis jolleivat maastopyöräile tai surffaa – tästä voi päätellä miksi olin mukana reissulla, vaikken kumpaakaan harrasta. Sintran ympäristöstä löytyy myös joogaretriittipaikkoja (en testannut tällä kertaa). Perilläoloaikaa oli 7 päivää ja ihme kyllä, tekemistä riitti kaikille päiville, kunhan otti bussin tai junan ja lähti seikkailemaan! Sintran päänähtävyydet on muutamassa päivässä koluttu, joten matkustushalutonta kohtaa todennäköinen tylsistyminen. Sintra, samoin kuin Venetsia, on päivällä täynnä turisteja ja koko kaupunki tuntuu matkamuistomyymälältä: tuktuk-kuskit huutelevat tarjouksiaan perään, joka paikassa on myynnissä turistikrääsää ja kiinalaisryhmät rynnivät lipputiskeille. Iltaisin Sintra on oikeastaan ihan kiva, kun kadut ovat aika tyhjiä ja suurimmat turistilaumat ovat kaikonneet. Toki vanhan kaupungin torilla saa maksaa iltaisinkin turistilisää ”suosituimmissa” ravintoloissa. :D

Mitä Sintrassa tai Sintrasta käsin voi tehdä?

Sintra-kierros hop on – hop off –bussilla tai paikallislinjalla numero 434. Molemmat kiertävät turistinähtävyydet ja kumpaankin myydään päivälippuja. Kumpi kannattaa valita? Säästeliäs valitsee paikallislinjan: hop on-bussi on kalliimpi, paikallislinjan päivälippu maksaa vain 8€. Rauhanarvostaja valitsee punaisen hop on-bussin, sillä linja 434 ottaa kyytiin seisomapaikoille niin monta ihmistä kuin mahtuu, ja porukkaahan pakkautuu sisään vastaavasti. Molemmat linjat lähtevät Sintran rautatieasemalta ja pysähtyvät päänähtävyyksillä.

Monserrate Palace & Garden, hidden gem, kuten matkaseuralaiseni mainosti. Olin epäileväinen – mutta pian onnellinen ollessani väärässä. Monserrate on bussilinja 434 varrella, mutta silti harva viitsii jäädä täällä keskellä ei mitään pois, vaikka kannattaisi! Kyseessä on palatsi, jonka rakentaminen alkoi 1790 ja joka sitten päätyi 1793 englantilaisherran käsiin. Alueella on valtava puutarha, joka koostuu eri teemaisista puutarhoista (mm. ruusutarha, meksikolainen puutarha, palmupuutarha ja japanilainen puutarha) – kuulostaa tylsältä, mutta ainakaan keväällä ei ole sitä. Yllättävän kiehtova paikka myös meille ei-hortonomeille! Ihanaa oli se, että alueella sai kävellä pitkään ennen kuin törmäsi muihin kävijöihin.

Palatsi itsessään on nähtävyys ja sen tunnetuin omistaja on ollut Francis Cook ja hänen perheensä. Palatsissa näytetään videota, jossa vanhempi englantilainen herrasmies, joka oli Cookin pojan valitseman tilan Managerin lapsi, kertoo lapsuudestaan palatsin mailla. Cook perheineen saapui kesäisin pariksi kuukaudeksi palatsiinsa ja muun vuoden työläiset pitivät paikkaa pystyssä, näin vielä 1930-luvulla. Sodan jälkeen Cook luopui palatsistaan ja Portugalin valtio osti palatsin puutarhoineen. Puutarha säilyi näytillä, mutta palatsi rapistui aina 2000-luvun alkuun asti, jonka jälkeen se restauroitiin ja avattiin yleisölle 2010. En oikein voi uskoa, että sanon näin, mutta parasta paikassa oli se filmi, vaikka Monserrate on muutenkin upea paikka. Suosittelen!

4173971D-32AC-4BDA-99AC-D0BFCE9F8B60

212D4D93-A90E-4863-8000-E8C725F6A562

Castelo dos Mouros, eli englanniksi Moorish Castle. Sintran keskustasta linna näkyy upeasti vuoren päällä ja on iltaisin valaistu hienosti. Linna on rakennettu 800-luvulla, joskin paikalla on ollut asutusta jo aiemmin. Linnaan sisäänpääsy maksaa 8€ mutta linnaa ympäröivään puistoon voi mennä ihan ilmaiseksikin. Seuralaiseni kertoi, että oli edellisenä vuonna kävellyt Sintran keskustasta ylös linnalle. Katsoin vuorelta alas enkä edes kysynyt, kauanko kesti. Tämän ohjeen mukaan näemmä 1-2 tuntia, https://www.parquesdesintra.pt/en/parks-and-monuments/park-and-national-palace-of-pena/recreation-and-leisure/hiking-trails/

Quinta de Regaleira eli Regaleiran palatsi. Turistibussi vie tännekin. Paikalla on 1800-luvun lopulla rakennetun palatsin lisäksi valtava puutarha, jossa on kappeli, luolia, salakäytäviä, torneja ja muuta erikoisempaa tuotantoa. Selitys lienee rakennuttajassa, joka fiilisteli alkemiaa, ruusuritareita, temppeliritareita ja vapaamuurareita, ja mitä ilmeisemmin halusi rakennustyylissä iloisesti sekoitettavan roomalaisia, goottilaisia, renessanssin ja romantiikan ajan vaikutteita. Lopputulos on kuin aikuisten ihmemaa. Palatsin yläkerrassa on alkemistin huone, jossa kävin viime kerralla, tällä erää siellä tehtiin korjaustöitä. Satuin sivusta kuulemaan opasta, joka kertoi paikan olevan myynnissä. Jäin epäilemään kuulemaani ja ryhdyin googlaamaan. En löytänyt myynti-ilmoitusta mutta tässä olisi  kelpo vaihtoehto : tarjolla olisi siis 11 huonetta, 4 makuuhuonetta, 2000m2 tilaa, yli 2 hehtaaria maata, autohalli ja parkkialue 20 autolle, keskuslämmitys jne… Hinta alle 7 MEUR, nyt rahat tiskiin!

B1931B60-E924-4D36-9023-C5C58EB234B31258EA03-3B3B-4443-8C9F-4882507456FE

Pena Palace jäi meiltä väliin, koska emme viitsineet jäädä jonottamaan lippuja tunniksi. Sitä paitsi palatsi kuulemma näyttää hienolta ulkoa, mutta sisältä on lähinnä, no, palatsi. Täältä löydät Sintran suurimman turistirysän. Ei harmita, että jäi väliin.

 

Sintran tärpit:

Aamiaista 1: Cafe Garagem (avocado toast ja jogurttigranola -kulho, täydellistä!). Ainoa miinus, että aukeaa vasta klo 11. La ja su tarjolla on kohtuuhintainen mutta erittäin runsas brunssi, hinta muistaakseni 11€. Täällä saa olla rauhassa. Garagemista saa toki myös välipalaa ja lounasta, sään salliessa terassi on aika ihana ihan drinkillekin.

12773D8C-27D0-4E10-8DEF-D7E19A68FA40

 

Aamiaista 2: Aamiaista saa myös Cafe Saudadesta, oma suositukseni on Fisherwoman toast lämpimänä ja Saudaden oma yrttitee nimeltä Saudede (kuinka yllättävää). Kriittinen tutkimusryhmä skannasi Sintran pastel de natat ja Saudedessa on kuulemma parhaat.

Ruokaa 1: Romario de Baco sijaitsee Sintran vanhan kaupungin keskustassa, mutta hiukan syrjässä eikä näytä kovinkaan houkuttelevalta ulospäin. Ruoka on kuitenkin oikein hyvää ja viinivalikoima kuulemma mainio. (Gin- ja olutvalikoima sen sijaan ei ole, mutta jätän asian tähän…)

Ruokaa 2: Jos budjetti sallii visiitin Michelin-ravintolassa, niin ota taksi Sintran ulkopuolle Lab by Sergi Arola -ravintolaan. Sergi on tunnettu kokki, joka brandaa itseään ruuan ”rocktähtenä”. Söimme 7 annoksen menun (+ keittiön terveiset jne) ja viininystävät ottivat viinipaketin. Gin tonic – ihan hyvä tosin – maksoi yli 20€/kpl. Parasta oli ensimmäisen alkuruuan ceviche-annos, joka oli 10/10. Sen jälkeen mikään muu ei tuntunut enää miltään, vaikka ihan hyvää olikin. Kurjaa valittaa Michelin-ruuasta, mutta hyvä ruoka on hyvää – niin kuin esimerkiksi Ysin pollo limonello (kun sitä ei ole tehty kiireessä) tai Tortillahousen kanasalaatti. Iso hintalappu ei tarkoita, että ruoka on automaattisesti hyvää.

B48E3CF8-9212-46F5-A5F6-FECAA9EEEB9C

Jäätelöä: Alba Gelato, eli Alba-jäätelö. Kävimme täällä melkein päivittäin, ihan kuin Italiassa! Oma suosikkini oli sitruuna ja suklaa (otan tämän yhdistelmän Italiassakin melkein aina, vaikka se ei sovi yhtään yhteen), seuralaisen suosikki oli pistaasi. Jäätelöt tehdään paikan päällä ilman mitään ylimääräistä (lisä-, väri- jne. aineita) ihan omin voimin, mikä kyllä maussa maistuu.

 

Cascais

Cascais on sievä merenrantakaupunki, joka Sintran tapaan kerää runsaasti päiväturisteja – ja meininki on senmukainen… Cascaisiin pääsee Sintrasta kahdella bussilla: 403 on maisemareitti, joka kiertää myös Capo do Rocan, ja kestää n. tunnin ja 417 kestää n. 30 minuuttia – eikä mikään estä tekemästä menomatkaa toisella ja paluumatkaa toisella linjalla.

Cascais’ssa kävelimme Boca do Infernolle (n. 25 minuuttia kun pysähtelee matkan varrella ottamaan kuvia kauniista maisemasta) ja piipahdimme Paula Rego -taidemuseossa. Lounasta varten löytyi idyllinen terassi Art Museum District sisäpihalta, joka näytti olevan myös paikallisten business-ihmisten suosima. Tämä johtunee paikan hintatasosta, sillä päivän lounas-setti (lounas, jälkiruoka, kahvi) maksoi 14,90€, joka on paikallistasoon suhteutettuna melko hintava.

F5F84740-125E-441D-BA76-659D4CFF78CF

1C213E6E-CC47-4324-B391-A78A41DF23A3

047162E2-559F-4FD2-A6A4-DFD3EB54D21F

14D65F31-EF7D-40EF-BA2D-37D034C4BE12

Cascais tarjoaa varmasti paljon muutakin nähtävää, mutta meille päivä auringossa oli ihan tarpeeksi ja suuntasimme maisemareittibussilla takaisin Sintraan.

 

Lissabon

Juna Lissaboniin kestää n. 40 minuuttia ja maksaa alle 5 euroa suunta. Matkaa varten pitää ostaa Viva Viagem -kortti asemalta, johon voi ladata arvoa. Tarkkaavainen matkaaja ostaa ns. zapping-korttityypin. Muut kortit käyvät matkustamiseen myös, mutta sallivat arvon lataamisen ainoastaan samaa kulkuvälinettä (juna, bussi, metro) varten. Esimerkkimatkaaja osti ensin junalipun ja turhautui kun joutui ostamaan metroseikkailuja varten toisen lipun, koska junakorttia, jolla oli arvoa, ei voinut käyttää metrossa. Seuraavaksi esimerkkimatkailija turhautui, kun lompakko täyttyi erilaisista korteista ja aina piti tietää mihin kulkuvälineeseen mikäkin kortti kelpasi. Zapping-kortti on siis ykkösvalinta ja maksaa ihan saman verran kuin muut, mutta sitä voi käyttää kaikissa kulkuneuvoissa.

Sintrasta Lissaboniin menee kaksi eri junaa, joista toinen Rossio-asemalle (keskustassa, metron vihreä/sininen linja) ja toinen Orienten asemalle (metron punainen linja, aseman vieressä Vasco da Gama kauppakeskus). Junien pääteasemilta on kätevää vaihtaa metroon ja suunnata minne mieli tekee. Lissabonin kunniaksi on mainittava, että väreihin perustuva linjasysteemi (4 linjaa: punainen, sininen, keltainen, vihreä) on kertakaikkisen kätevä ja aika pian oppii eri asemien värit. :)

4FAE57A9-5789-4A95-8A44-8BE221C8F086

Lissabon olisi kohde ihan itsessään moneksi päiväksi, mutta tässä tärpit:

Taiteenystävä: Museu Calouste Gulbenkian –taidemuseo, https://gulbenkian.pt/museu/en/ . Täältä löytyy niin vanhaa, modernia kuin nykytaidettakin. Bonuksena kaunis puutarha-alue! Sydämellinen suositus, erityisesti kesähelteille!

Historianystävä: Núcleo Arqueológico on käsittämätön ja käsittämättömän hieno kokemus! Paikallinen suuri pankki oli rakentamassa toimitilojensa alle parkkiluolaa 1990-luvun alussa, kun sattumalta löydettiin valtavan arvokas arkeologinen kohde. Suunniteltu parkkiluola pitikin sisällään monta kerrosta historiaa, aina 700 eaa alkaen ja seuranneitten aikakausien (roomalais-, visigootti-, islamilais- ja keskiaika, sekä maanjäristyksen aika 1755). En paljasta enempää, jotta historianystävä saa yllättyä itse, mutta haluan kiittää Millennium BCP-pankkia siitä, että se päätti olla rakentamatta parkkiluolaa ja sen sijaan perusti säätiön ylläpitämään tätä uskomattoman arvokasta arkeologista kohdetta.

Jos haluat tänne visiitille, ole sitkeä. Googlaa “Fundação Millennium BCP- Núcleo Arqueológico” (koska sivujahan tällä nähtävyydellä ei ole), soita ja varaa paikkasi vierailuryhmästä (klo 10-12 tai 14-17 välillä, ei joka päivä). Saat arkeologin opastaman tunnin visiitin n. 20 hlön ryhmässä ilmaiseksi. Lisätietoja löytyy täältä:https://ind.millenniumbcp.pt/en/Institucional/fundacao/Pages/fundacao_NARC.aspx

Säästeliäs: jos Nucleo Arqueologicon aikataulut eivät sovi ja haluan silti nauttia historiasta, suuntaa rahamuseoon, https://www.museudodinheiro.pt/en/heritage/2/king-dinis-wall  Rahamuseoon sisäänpääsy on ilmainen ja sen suojissa sijaitsee pätkä kuningas Dinis’n rakennettumaa keskiaikaista muuria. Muurista kertova osuus on hienosti toteutettu englanniksi ja taustoitusta on runsaasti. Kanssamatkustajan kommentti oli, että Dinisin muuristakin saa enemmän irti jos on kokenut Nucleo Arqueologicon opastuksen, mutta toimii tämä paikka varmasti ihan sellaisenaankin. Muurin yläkerrassa on rahamuseo, jossa oma kohokohtani on kultainen Cesare Augustus valtakauden raha (muistaakseni vuodelta 19 eaa).

Ruuanystävä: Time Out Market -ravintolakompeksista löytyy runsainmitoin hyvää ruokaa, https://www.timeoutmarket.com/lisboa/en/

Monet pikkuravintolakojuista, joista ruoka haetaan keskellä tilaa oleviin pöytiin, ovat huippukokkien nimien alla toimivia. Itse tykkäsin mm. Henrique sá Pessoan ruuasta. Ravintolakojuista saa viiniäkin, mutta laajempi valikoima viiniä, oluita ja drinkkejä löytyy näihin keskittyneistä myyntipisteistä. Toisin kuin Suomessa on tuttua, täällä ruuat/juomat saa ottaa mistä tahansa myyntipisteestä ja yhdistellä ja nauttia oman mielensä mukaan pöydissä. Ymmärrän että konsepti kuulostaa turreille tehdyltä, mutta ruokailemassa näkyi myös paljon paikallisia etenkin ruoka-aikaan. Annokset ovat pääosin hintaluokassa 10-15€, viinit 3-5€. Testaamani ruuat voittavat kyllä (lähes kaikkien) Helsingin lounasruokapaikkojen tarjonnan. Pisimmät jonot olivat Manteigarian pastel de nata -tiskille, varmasti ihan syystä. (Omasta mielestäni parhaat löytyvät kuitenkin Belem’ssa sijaitsevasta Pasteis de Belem -leipomosta.) Hyvää jälkiruokaa Time Out Market’ssa saa L’Eclair’sta, suosittelen Paris-Brenne -eclairia! Imelyysähky on taattu jos ahnehtii koko eclairin yksin, pätee myös makeanystävään! (Muista, että varoitin! Puolikas on hyvä.)

30DD16AA-B750-4BCE-92E7-752B552D8E7D

Hyvää – ja huomattavasti kalliimpaa – ruokaa löytyy keskustasta, jossa illastimme A Cevicheria –ravintolassa. Täältä https://lisboacool.com/en/eat/cevicheria löytyy kiva juttu ja kuvat tästä ravintolasta! Pöytiä ei voi varata ja ideana on jaettavat cevichet. Säntilliset suomalaiset saapuvat melko pian avaamisen jälkeen ja varmistavat näin pöydän itselleen. :) Paikan suositeltu drinkki pisco sour oli kuulemma hyvää, itse tavoilleni uskollisena pitäydyin gin tonic:ssa, joka olikin oikein mainio ja tehty heille erityisvalmistettuun giniin (new gin day, check!).

Kahvinystävä: makuasioista voi aina kiistellä, mutta lähtökohtaisesti kaikki kahvi Portugalissa on pahaa, koska se maistuu tuhkakupilta – tämä pätee myös ns. capucchinoon, espressoon ja suodatinkahviin. Poikkeuksen tekee 3rd wave coffee -paikka Fabrica, jolla on kaksi paikkaa keskustassa: Fabrica Coffee Shop ja Fabrica Coffee Roasters, https://www.fabricacoffeeroasters.com/

Coffee shop on pienempi ja sijaitsee Baixa-Chiadossa, ja Roasters on isompi ja varustettu terassilla ja sijaitsee lähempänä Rossion asemaa. Aamiainen (avocadoleipä, jogurtti granolalla ja hillolla sekä kahvi) näytti herkulliselta! Kahvi on ”normihyvää”, mutta valitettavasti ainoa kasvimaito on soijaa. Muualta ei hyvää kahvia saa.

Superfoodystävä: sinulle suosittelen rakkaudella kahvila-ravintola Nicolauta https://www.ilovenicolau.com/en/ ! Täällä käytiin jo elokuun reissulla ja tänne palaan varmasti joka kerta kun olen Lissabonissa. Avocado toast, super bowl, (smoothie) bowl, green detox – juoma… terveellisen ja hyvän ruuan taivas maassa, jossa muutoin kaikessa on suolaa ja ruoka on friteerattua. Olisipa tällainen paikka Helsingissäkin! Ps. Varaudu jonottamaan pöytää!

Hotellisuositus: elokuussa yövyimme The 8-hotellissa, joka sijaitsee ihan Nicolau’n lähellä (sattumaako? :)). Tästä on lyhyt matka kaikkialle keskustassa, koska Baixa-Chiadon metroasemalle on lyhyt kävelymatka. Hinta-laatusuhde kohdillaan ja palvelu ystävällinen ja huone siisti.

Ruokasuositus: jokapaikanruoka bacalhau, joka on suolattua turskaa. Tiesitkö, että tuoreelle turskalle ei ole portugalinkielessä edes omaa sanaa, vaan sen nimi on ”tuore bacalhau”?

Mikä oli tämän reissun opetus?

  1. Portugalissa on asunnoissa keväällä kylmä, eikä ole yhtään liioittelua nukkua merinovaatteissa, vaikka normaalisti nukkuisi Suomessa talvella hyvin paljon vähemmissä vaatteissa. 😬
  2. Sää vaihtelee: meitä edellisellä viikolla oli aurinko paistanut +25C, meillä 13-20C ja tällä hetkellä 13C. Parasta on kerrospukeutuminen. Ja kevytuntuvatakki! Aurinko kuitenkin tekee tuhojaan, joten viileästä säästä huolimatta aurinkorasva on tarpeen.
  3. Portugalista ei saa hyvää kahvia. Paitsi Fabricasta.
  4. Portugalilla on uskomaton historia ja paljon nähtävää historianystävälle. Kirjoitankin joskus toiste elokuun reissun elämyksistä tällä saralla.
  5. Kivat ihmiset tekevät reissusta paremman, kiitos seurasta osallisille! ❤️
  6. Parhaat muistot tulevat pienistä hassuista jutuista; turistiravintolan itsepalvelu, Sergi Arolan Tauski, meri on kiinni maanantaisin, yllättävät löydöt kuten Lissabonin lankakauppa ja tiimikenkähankinnat jne.
  7. Hyvä taksinkuljettaja on aarre. Jos tarvitset Sintrassa taksinkuljettajaa, joka on luotettava ja palvelu asiallinen, laita viesti, niin annan vinkin.
  8. Ginjinha. Parasta. Suklaakuppi tarpeeton. Shotin lisäksi tarjoillaan myös puolikkaina viinilasillisina. Check. 💪🏻
  9. Reissussa on kivaa, mutta on ihanaa tulla kotiin, saada normaalia ruokaa ja nukkua omassa sängyssä ja päästä takaisin töihin. Ja varata heti uusi reissu odottamaan. 🙏🏻

CDAD46C0-D74C-48D1-8550-D223913E52EC

Kesä Japanissa

Nyt tuntuu kertakaikkiaan siltä, että siitä on aivan liian monta vuotta kun viimeksi olin Japanissa. Kolme vuotta tosiaan, kun kalenterista tarkastaa. Onneksi Helsingissäkin on pieni pala Japania, Töölössä ravintola Mizu nimittäin tarjoaa oikeaa japanilaista ruokaa taidolla ja lämmöllä. Jotta pysyn positiivisen puolella, en aloita avautumista Helsingin “sushi”tarjonnasta ja “japanilaisista” ravintoloista. (Jos tiedät oikeita hyvää japanilaista ruokaa tarjoavia ravintoloita, vinkkaathan! 🙏🏻)

Kioton-kaipuuta ei ole yhtään helpottanut Terrace House, josta Wikipediassa lisää infoa. Terrace House on tosi-tv:tä ilman kännisiä toikkarointeja ja riitelyä: 6 enemmän tai vähemmän nuorta japanilaista asuu samassa talossa, eläen samalla normaalia elämää käyden koulua tai töissä talon ulkopuolella. Talossa saa asua niin kauan kuin haluaa, maksimissaan kuitenkin sarjan kauden loppuun asti, jotka ovat kestoltaan n. 40 viikkoa. Sen lisäksi että sarja on hauska, koskettava, yllättävä ja mukaansatempaava, se näyttää toimivan myös tehokkaana kielitaidon palauttajana. Ehkäpä tästä aiheesta joskus toiste enemmän, mutta nyt 3 kauden katselumaraton on aiheuttanut koti-ikävän, kaipuun Kiotoon.

Pian toivottavasti selviää pääsenkö palaamaan takaisin Japanin kesään, kuten kuukauden kesäreissulla 2015. Tällä kertaa ei tosin yksin, vaan J:n kanssa. Niin paljon on vielä näkemättä, ja kuitenkin kaipaan myös tutuille kulmille Kiotoon. Eilen paluu menneisyyteen käynnistyi viattomasta kommentistani koskien kesäajan hienoja terasseja, jotka rakennetaan vieressä virtaavan joen ylle, ks. Täältä kuvia. Ajatus on nauttia kesähelteellä virtaavan veden – ajatuksen tasolla ? – tuomasta viileydestä. Kiotossa näitä kawadoko / noryo-yuka -terasseja on Kamogawan varrella useita ja näemmä olisi syytä harkita päivämatkoja Kioton ulkopuolellekin.

Täällä toinen hieno artikkeli kuvan ottajalta, Healthyslowlife:lta. Hän valistaa, että noryu tarkoittaa “enjoying the cool evening” ja todentotta, täytyyhän sille olla oma sanansa.

Asiat, joita eniten kaipaan:

  1. Kuumuus. Kesä Kiotossa on kuuma ja juuri sitä(kin) kaipaan nyt Suomen talvessa. Ainakin kesäkuussa ilma on niin kuuma ja kostea, että ovesta ulos astuttaessa vaatteet liimautuvat ihoon. Aurinko polttaa 15 minuutissa käsivarret niin, että kosketus sattuu seuraavat 3 päivää.
  1. Puutarhat. Tietenkin. 😍 Puutarhoissa jokainen kuukausi on erilainen ja olisi hienoa nähdä taas uusi aika helmikuun, kesäkuun, syyskuun ja marraskuun lisäksi. Vielä hienompaa olisi päästä käymään uusissa puutarhoissa. Tai vanhoissa tutuissa. Hmm, vaikea sanoa kumpi ajatus miellyttää enemmän.
  2. Helppous. Hyvää ruokaa, julkinen liikenne toimii aina ajallaan, juoma-automaatit, siisteys… Matkailijalle Japani on helpoin maa. No, lukuunottamatta kieltä ehkä.
  3. Yllätykset. Löydätkin yht’äkkiä jotakin käsittämättömän hienoa, eksyt paikkaan jonne pitikin päätyä, saat väärää ruokaa (oma syy) … Se tunne, että on yhtäaikaa eksyksissä ja juuri oikeassa paikassa. ❤️

Haaveilulistalla tällä hetkellä:

  • Kyoto – tutut kulmat, Gojon-aseman tunnusmusiikki ja tuttu kovan (poliisi) ruokakaupan kulmalla, metro, puutarhat, Efish, Teramachi, Kamogawa, Arabican kahvi, Gionin vanhat talot ja puusilta – ja uudet löydöt!
  • Uudet puutarhat, erityisesti Kenroku-en! Kenroku-en on aina “Japanin parhaat puutarhat” listan kärkipäässä, muiden tunnetuimpien perässä olenkin sinkoillut pitkin Japania mutta tämä on vielä näkemättä.
  • Maan länsiosan kaupungit ovat vähemmän tuttuja, joten Kanazawa, Toyama, Niigata, Nagano, Fukui… täältä tullaan! Kanazawan lähistöllä on myös Shirakawa-gon talot, jotka olen aina halunnut nähdä.

Tämä kuva Shirakawa-gon taloista Japan Guiden sivuilta. Mitähän noiden talojen sisätiloissa on, onkohan niissä vielä oikeita koteja? Otan selvityslistalle.

En tiedä kumpi on parempi vaihtoehto, uskaltaa haaveilla kesästä Japanissa vai olla pohtimatta asiaa ennen kuin lentoliput on hankittu, jos vaikka matkaan ei pääsisikään. Tosin, Japanin ollessa kyseessä, aina voi tapahtua kaikkea. Tällä viikolla uutisissa kerrottiin airokalojen Rantautumisesta Japanissa. Sama ilmiö tapahtui pari kuukautta ennen Sendain maanjäristystä 2011 ja vaikka ilmiön syy-seuraus -suhdetta ei ole tieteellisesti todistettu, laittaisin kuitenkin hiukan painoa vuosisatojen legendalle. Ehkä. 😬 Paitsi että aion jatkaa haaveilua kesästä Japanissa.

Ruska- ja matkakuumetta

Syksy on aina ollut lempivuodenaikani. Syksy on täynnä uuden odotusta ja uusia alkuja – tiedän tiedän, että osa ihmisistä ajattelee näin keväästä, mutta ikuiselle opiskelijalle uusi alku on uusi lukuvuosi. Syksyn paras puoli on kuitenkin värit, kun puut muuttuvat keltaisiksi, oransseiksi ja punaisiksi. Suomessakin ruska on ihan kaunis, mutta Japanissa… se on jotain ylimaallista.

Enko-ji-o46

Enko-jin puutarha: maailman ihanin paikka. Muutan tämän paikan lattialle nukkumaan sitten kun olen vanha.

Japanilaiset osaavat edelleen arvostaa luonnon sykliä ja kausi-ilmiöitä. Suomalaisetkin osasivat ennenvanhaan, mutta japanilaiset pitävät onneksi vielä pintansa. Suomessa alkaa keväänjuhla hanamin eli kirsikankukkien katselu olla jo tuttu käsite, mutta momijigari ei vielä. Momijigari eli ruskan ihailu on paikallisittain iso juttu, etenkin alueilla – kuten Kyoto – joissa on kuuluisia ruskapaikkoja. Tyypillisesti nämä ovat puutarhoja, puistoja tai vuoristoalueita. Mitä näissä sitten ihaillaan? Vaahteroita (momiji) tietysti keltaisen ja punaisen eri sävyissä, joita löytyy useimmista puutarhoista, samoinkuin ginkgo-puita (icho), jotka hehkuvat keltaisena. Myös muissa puulajeissa syntyy ruskaa, samoin kun aluskasvillisuudessa.

151030_kyoto_19 Saimyoji

Tämä kuva on Kyotosta lokakuun lopusta Saimyoji-temppeliltä

Japanin maantiede aiheuttaa sen, että ruskarintama saapuu Pohjois-Japaniin Hokkaidon-saarelle yleensä syyskuun puolivälissä ja päätyy eteläiseen Japaniin marraskuun lopussa. Ruskan tarkka aikataulu on joka vuosi ihmiselle mysteeri, jonka sää saa päättää. Ruskan, samoin kuin kirsikankukkasesongin, saapumista seurataan ns. autumn leaves report/ cherry blossom -raporttien muodossa, jonne alan harrastajat postaavat valokuvia eri puolilta maata. Tämän vuoden ruskaraportista ilmenee että ruska on jo alkanut, ajantasaisen tilannekuvan löydät  Japan Guiden ruskaraportista.

Ruska kestää kullakin paikalla noin pari viikkoa, joten ruskankatselureissun aikataulutus on suuri haaste, joka voi mennä helposti ihan pieleen, jos ei ole mahdollista olla koko marraskuuta Kyotossa. Niinpä nyt jännitän sitä että onko ruska Kyotossa tänä vuonna aikaisessa, ajallaan vai myöhässä. Yleensä ruska saapuu Kyotoon noin marraskuun puolivälissä ja suosituimmista puutarhoista löytyy googlaamalla tieto milloin visiitti mihinkin olisi optimaalinen. Kyoton tilannetta seurataan täältä, valitettavasti uusin raportti on viime viikolta ja seuraava ilmestyykin huomenna. Kuvien perusteella ruska oli vielä viikko sitten aika vaatimaton, joten meidän reissuamme ajatellen se lupaa ihan hyvää…

kyoto ruska 1

Lähtöön enää muutama päivä, joten Kyoton ruska, sinnittele vielä hetki niin pian nähdään! Riittänee, että vain toinen meistä pukeutuu parhaimpiinsa ja ottaa vastaan miljoonat vieraansa. Minä pärjäilen parhaani mukaan satojen tuhansien puutarhavierailijakavereiden kanssa ja lupaan harjoittaa sen verran zeniä mitä kykenen. Tällä välin teen ehkä ostoslistaa kosmetiikan ihmemaahan ja haaveilen matcha-övereistä… … ja lupaan yrittää olla aikatauluttamatta puutarhavisiittejä minuutilleen koko kahden viikon reissua varten…

Kotikaupunkiin paluu lähenee,

P

 

Puutarhojen perusteet

Yksi suurimmista syistä siihen miksi rakastan Japania ovat japanilaiset puutarhat. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että kyse ei ole puutarhoista joissa kukkapenkeissä kasvaa kukkia, vaan maisema-arkkitehtuurista. Edesmenneen mummoni sanontaa lainaten: ”tunnustan maalaisuuteni”: en ole koskaan ollut puutarhojen – tai arkkitehtuurinkaan – ystävä, ja silti olen hulluna japanilaisiin puutarhoihin siinä määrin, että ekstaattinen into valtaa minut joka kerta kun pääsen uuteen (tai tuttuun) puutarhaan. Tätä hulluutta on tarkoituksenani ollut selittää jo jonkin aikaa, kun en edelleenkään osaa vastata ”mikä niissä puutarhoissa nyt niin erikoista on?” -kysymykseen. Tämä on kuitenkin syystä tai toisesta jäänyt tekemättä, joten nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kerron miten asiat ovat.

Japanilaiset puutarhat (日本庭園 nihon teien) luokitellaan yleensä kolmeen kategoriaan: teehuone-puutarhoihin, kävelypuutarhoihin ja kivipuutarhoihin. Muunkinlaisia jakoja on tehty ja esimerkiksi lampipuutarhat, paratiisitarhat ja pihatarhat ovat näitä alatyyppejä. Japanilaiset puutarhat esittävät miniatyyrikoossa maisemaa hyvinkin symbolisesti.

  

Teehuonepuutarhat (teahouse gardens, roji) ovat vehreitä muokattuja maisemia, joissa pääosaa näyttelee teehuone, jossa pidetään teeseremonioita. Kävelypuutarhojen (stroll gardens, kaiyu-shiki-teien) idea puolestaan on seurata puutarhassa kiertävää polkua ja ihailla jokaisen kulman takaa avautuvaa uutta muokattua maisemaa. Kivipuutarhat (rock gardens, karesansui), joita kutsutaan myös zen-puutarhoiksi, ovat puutarhoista symbolisimpia. Puutarhassa on yleensä valkoista hiekkaa tai sepeliä, hiekkamuodostelmia, kiviä ja usein puutarhan kokonaisuuteen kuuluu myös puu/puita, pensas tai muuta kasvillisuutta. Hiekka symboloi vettä, kivet usein esimerkiksi eläinhahmoja. Puutarhaa tuijottamalla pitäisi ymmärtää sen antama vihje elämäntarkoituksesta. Olen kyllä yrittänyt.

  

Alunperin puutarhat syntyivät munkkien rakentamina temppeleiden yhteyteen mietiskelypaikoiksi ja myöhemmin Japanin keisarit (ja aatelisto tietysti keisaria matkien) halusivat rakentaa itselleen puutarhoja puhtaasti nautiskelutarkoitukseen – siis rauhasta ja estetiikasta nautiskeluun. Edelleen suuri osa hienoimmista puutarhoista on temppeleiden yhteydessä, jolloin puutarhoihin sivutuotteena liittyvä uskonnollisuus (erityisesti shintolaisuus) tulee vierailijalle vastaan. Puutarha on yhtä aikaa ja yhtä paljon osa luontoa ja ihmiskäden jälkeä, eli ei ole sattumaa missä kohdassa kivet puutarhassa sijaitsevat, tai missä ja mitä puita puutarhaan on istutettu. Kaikella on tarkoituksensa: kyse on maisema-arkkitehtuurista, jossa ihminen muokkaa luontoa – ja luulen, että puutarhan rakentumisvaiheessa myös luonto ihmistä. :) Kyse on myös oikeista kulmista ja luonnonmuodoista, ”beauty as property of natural accident or as the perfection of man-made type”.

Japanin kirjallisuushistoria tuntee teoksen Nihon Shoki (julkaistu vuonna 740), jossa kerrotaan Japanin historiasta vuoteen 697 asti. Tässä teoksessa viitataan ensimmäistä kertaa japanilaisiin puutarhoihin vuoden 74 (niin, siis 0074!) tapahtumissa, kun keisari Keiko viihtyi (muokatussa) puutarhassaan. Sittemmin puutarhat ovat saaneet vaikutteita eri puolilta Aasiaa ja nyttemmin myös länsimaista.

  

Miksi historiahullu on kiinnostunut puutarhoista? No, vanhimmat puutarhat ovat Heian-kaudelta (794-1185). Luulisin että samat sammaleet ja puut eivät ole enää meitä ilahduttamassa, mutta puutarhan arkkitehtuuri ja sen viesti on. Heian-kauden puutarhoista olen vieraillut mm. Daikaku-ji:ssa, Byodo-in:ssa ja Kyoto Imperial Palacen puutarhassa, työlistalla vielä on Joruri-ji. Kamakura ja Muromachi-kausilta (1185-1573) ovat mm. Kinkaku-ji (ns. kultainen paviljonki, se jossa kultainen rakennus heijastuu vedenpintaan, Kyoton suosituin nähtävyys), Ginkaku-ji (hopeinen paviljonki), Nanzen-ji ja Tenryu-ji (ihana!). Tältä kaudelta tsekkaamatta on vielä kuuluisa sammalpuutarha Saiho-ji. Saiho-ji -visiittiä suunnitten nyt marraskuun reissun yhteyteen, joskin a) sinne pitää anoa visiittiä b) visiitti maksaa 30 euroa c) visiitin maksamisen lisäksi pitää osallistua tunnin ”palvelukseen”, eli kopioida siveltimellä pyhiä tekstejä tai laulaa resitaationa tekstejä. J ei ole kummastakaan innostunut (ihme juttu…), joten katsotaan lähtisinkö itsekseni.

Momoyama-kaudelta (1568-1600) ei ole minulle tuttuja puutarhoja, mutta Edo-kaudelta (1615-1867) on monta lempipuutarhaani: Shugakuin Imperial Villa (sisäänpääsyn anominen keisarillisen toimiston kautta), Shisen-do, Koraku-en (Okayamassa), Ritsurin koen (Takamatsussa) ja Sanzen-in. Käsittämättömän kauniita paikkoja! Käymättä (muun muassa) ovat vielä Kyotossa Ninna-ji, Joju-in ja Manshu-ji – arvaatte varmaan että nämä paikat löytyvät marraskuun to do -listaltani. ;)

  

Meiji-kaudelta (1868-1912) visiitin arvoisia ovat mm. Kenroku-in ja Murin-an, joista jälkimmäisessä seikkailin ja mokailin kesällä 2014, voit lukea lisää tästä blogista. ”Moderneja” puutarhoja (1912-) edustavat mm. Tofuku-ji Kyotossa ja Matsuessa Adachi Museum of Modern Art. Marraskuussa reissumme suuntautuu Matsuen seudulle juurikin Adachin puutarhan vuoksi.

Saa nähdä miten monta puutarhaa ehtii 2 viikossa nähdä. Kaikki tässä postauksessa olevat kuvat uskomattoman taitavan Jeffrey Friedl:n ottamia, lisää huikeita otoksia löydät http://regex.info/blog/ . 

Jos valaistun, jään lempipuutarhaani Enko-ji:iin asumaan ja pullasudilla kuopsutan sammaleen päälle sataneita neulasia seuraavat 60 vuotta. Syksy, joka on yksi puutarhanautiskelun suosituimmista ajoista, tietää ruuhkaa rauhan tyyssijoihin. Ehkäpä se oma zen siinä kehittyy, kun taistelee sisäänpääsystä 2 miljoonan japanilaisen kanssa….

P


Seuraava reissu varattu: syysvärihulluutta tiedossa

Jos jotain haluaisin Japanissa eniten nähdä niin kirsikankukat. Jos jotain toiseksi eniten niin ruskan. Tänä vuonna tuolla ruskaunelmalla on mahdollisuus toteutua jos Fukushima ei räjähdä tai jos Hakonen tulivuoret eivät purkaudu.

J ja minä lähdemme marraskuun puolivälissä Kyotoon kahdeksi viikoksi ihastelemaan ruskaa ja juuri silloin ruska-aika pitäisi olla Kyotossa parhaimmillaan. Sattumaako? Ei tietenkään, vaan tarkan selvittelyn ja harkinnan tulos. Luonto voi kuitenkin yllättää ja ruska-aika vaihtelee vuosittain, mutta jos tilastot yhtään paikkaansa pitävät, pääsen näkemään maailman kauneimpia puutarhoja maailman kauneimmissa väreissä.

Ymmärrän ihmetyksenne, ”mikä siinä nyt on niin ihmeellistä?”. Ei tavallaan mikään, luontohan muuttaa puiden värit joka vuosi, mutta kuitenkin se, että se tekee juuri niin. Japanilaiset tuntevat luonnon vuosisyklin ja juhlivat sen monimuotoisuutta ja muuttumista – kuten suomalaisetkin tunsivat ennen vanhaan. Useimmat tuntevat Suomessakin hanami/sakuran, eli kevään tulon juhlan, jossa kirsikankukkia ihaillaan (ja juopotellaan puistossa puiden alla, vrt. vappu). Japanissa kuitenkin jokaisella vuodenajalla on omat juttunsa, juhlansa, kukkansa, ruokansa ja herkkunsa. Myös kimonot ja kukka-asetelmat kuvastavat aina kutakin ajankohtaa ja ns. kauden kasvikset ja hedelmät ovat iso juttu – ikivanha asia, mutta onneksi tekee Suomeenkin tuloaan pikkuhiljaa.

Siinä missä kirsikankukkien katselu on hanami, on syyslehtien väriloiston ihailu nimeltään momijigari. Erityisesti intomieltä herättävät punaisen sävyn saava vaahtera ja keltaiseksi muuttuva ginkgo-puu. Internet on täynnä vinkkejä parhaista syysvärien ihailupaikoista, ja Kyoto on tunnetuin näistä. Tässä käynee siis niin, että minä ja paikalliset n. muutama miljoonaa ystävääni jonotamme samoihin temppeleihin ja puutarhoihin. Sama temppelipuutarhahan näyttää ihan erilaiselta vuodenajasta riippuen, koska puutarhat on suunniteltu siten, että eri vuodenaikoina eri kasvit ja puut pääsevät oikeuksiinsa. Sama muuten pätee myös rakkaimpiini eli kivipuutarhoihin, joissa niissäkin on yleensä ainakin yksi puu. Kesällä 2014 opin että high-season on juurikin marraskuun loppu (syksyn värit) ja maalis-huhtikuun taite (kirsikankukat), jolloin puutarhojen sisäänpääsymaksut ovat noin tuplat normaalista, eli 600-1000 jeniä (6-10 euroa). Kukako hullu maksaisi 20x 10 euroa puutarhan katselusta? Minä!!!

Enko-ji

Enko-jissa ruskan ihailua

Pelkkiin puutarhoihin ei tarvitse tyytyä, sillä marraskuun alussa olisi Japanissa vaikka mitä juhlia, mm. Kyotossa geishojen ja harjoittelija-geishojen (maiko) tanssit, sake-kuppien uittaminen joessa, pahojen henkien manaaminen ja 100 000 suitsukkeen polttaminen (ja kaikki tämä siis vain Kyoton ympärillä!), mutta nämä missaamme. Marraskuun puolivälissäkin sentään tapahtuu: momiji (eli ruska) -juhla Arashiyamassa, jossa vanhoihin (Heian-aikakauden eli vuodet 794-1185) vaatteisiin pukeutunutta porukkaa seilaa Oi-joella soittaen vanhoja soittimia ja laulaen perinnelauluja. [Tänne pitää päästä!] Lisäksi 15.11. on Shichi-Go-San -juhla, eli 7-5-3-vuotiaiden lasten juhla ympäri maata. Kiinnostava konsepti tosiaan: 3-, 5- ja 7-vuotiaant lapset puetaan kimonoihin ja viedään temppeleihin rukoilemaan hyvää terveyttä ja onnea. Mikseivät 2-, 4-, 6-, ja 8-vuotiaat saa juhlia?! Hiroshimassa, jonne junalla matkustaa Kyotosta n. 2,5h, järjestetään 18.-20. marraskuuta Ebisu-san –juhlat. Ebisu-san on liiketoiminnan jumala, jota tällä juhlalla kunnioitetaan – tavarataloissa tietysti! :)

Pienokainen matkalla shichi-go-san -juhlallisuuksiin

Pienokainen matkalla shichi-go-san -juhlallisuuksiin

Yamaguchin läänissä olisi Hadakambo-juhla 23.11., jossa miehet pukeutuvat vain lannevaatteeseen ja kantavat lauttoja läpi Hofun kaupungin. Ideana on että nämä sankarit uhmaavat kylmää (marraskuu lasketaan talvikuukaudeksi, vaikka asteita voi olla jopa 17) – meininki siis sama kuin Suomessa juhannuksena kun asteita on 17 ja miehet juoksevat alasti järveen. Junamatka kestäisi 3 tuntia joten luulen että jätän liki alastomat miehet toiseen kertaan.

Alastomista miehistä palatakseni taas aiheeseen, eli kauden juhlintaan, jota tehdään myös syömällä sesonkiruokaa. Marraskuun hedelmiä ovat persimon (kaki), omenat ja mikan (sitrushedelmä). En tiennytkään että persimoneja on sekä makeita (fuyugaki) ja karvaita (jirogaki). Japanissa kasvaa myös keltaisia ja vihreitä omenoita, mutta punaiset ovat suosituimpia, erityisesti niistä Fuji-omenat, jotka muodostavat puolet Japanin vuosittaisesta omenatuotannosta. Mikanit ovat sukua mandariinille ja luin Japanin turistiyhdistyksen sivuilta että näiden talvi-mikaneiden syöminen kotatsun (pieni pöytä jonka alla on lämmitin) ääressä vilttiin kietoutuneena tv:ta katsellen on tyyppiesimerkki japanilaisesta uuden vuoden vietosta. Söin 2013 Japanin etelässä eli Kagoshimassa mikan-pehmistä – oli ihanaa!

Syksyn kasviksia

Syksyn kasviksia

Japanilaiset harrastavat kausittaisia “herkkujaan”, eli yleensä paputahnasta ja hedelmästä tehtyjä pieniä “karkkeja” ja jälkiruokia, jotka tyypillisesti heijastavat vuodenaikaa, sen värejä ja tuotteita. Syksyllä suosiossa ovat persimon, satsumaino (ilm.bataattityyppinen), kurpitsa, gingko-pähkinät ja kastanjat. Vuodenajat näkyvät myös kaupallisimmissa herkuissa, esim. KitKat-patukoita ja Pocky-suklaakeksitikkuja saa kurpitsanmakuisina syksyllä. Hmmm.

Pelkillä herkuilla ei voi elää, joten ruokaakin pitää syödä. Hyvä juttu erityisesti, koska Japanissa “Fall is the season for eating” (食欲の秋 , shokuyoku no aki). Gyoza eli lihanyyttejä, kalaa, kurpitsaa, kastanjoita, lämpimiä keittoja kuten ramenia. Kaloista puheenollen, löysin Food Sake Tokyon (http://foodsaketokyo.com/2011/10/28/november-seasonal-japanese-seafood/) blogista seuraavan listan marraskuun suositelluista kaloista:
• Akagarei – flathead flounder (Hippoglossoides dubius)
• Ara – rock cod (Nuphon spinosus)
• Buri – Japanese amberjack (Seriola quinqueradiata)
• Chidai – crimson sea bream (Evynnis japonica)
• Ginsake – coho salmon (Oncorhynchus kisutch)
• Hamadai – ruby snapper (Etelis coruscans)
• Hokke – arabesque greenling (Pleurogrammus azonus)
• Katsuo – bonito or skipjack tuna (Katsuwonus pelamis)
• Kawahagi – thread-sail filefish (Stephanolepis cirrhifer)
• Kurigani – helmet crab (Telmessus cheiragonus)
• Medai – Japanese butterfish (Hyperoglyphe japonica)
• Mishima Okoze – Japanese stargazer (Uranoscopus japonicus)
• Mizudako – North Pacific giant octopus (Octopus dofleini)
• Sanma – Pacific saury (Cololabis saira)
• Shishamo – Japanese longfin smelt (Spirinchus lanceolatus)
• Yanaginomai – yellow-body rockfish (Sebastes steindachneri)

Enko-ji:n ruskaa

Hyvä hetki aloittaa fiilistely, eihän reissuun ole enää edes kahta kuukautta. Parasta alkaa sivutoimisesti kerrata kanjeja, sanastoa ja kielioppia, että osaa sitten taas olla paikallisella kielellä pahoillaan kun tulee takuuvarmasti tälläkin kertaa mokailtua.

Ja mata – eli ensi kertaan,

P

 

Tuliaisia Japanista

Palatakseni viimekertaiseen postaukseen Japanin ihmeistä ja matkavinkeistä ensikertalaiselle: ihanat ekakertalaiset toivat tuliaisia. Myönnän, että tuliaistoive lista oli enemmän vitsi kuin totta, siis siinä mielessä että mieleeni ei tullut että kukaan viitsisi roudata maailman toiselta puolelta minulle, työkaverille, tuliaisia. Nyt kuitenkin kävi näin: ihanat C ja M toivat kumpikin reissultaan minulle pienen palan Japania. Taivas tuli maan päälle ja olen fiilistellyt tuliaisiani koko viikon.


C kertoi nähneensä Tokiossa ollessaan juoma-automaatissa Salt&Fruit –pullon, mutta lentokentältä niitä ei enää saanut. Sydämeni meinasi haljeta, kun tajusin että a) hän muisti mitä olin pyytänyt ja b) että minun vuokseni lentokentältä oltiin etsitty tuliaisia minulle. [#spoiled] Salt&Fruit oli siis loppu. Ihmettelin harmaan juoman suosiota mutta sen sijaan sain silmänlämmittimiä ja keksejä.


Silmänlämmittimet ovat hieno keksintö. Kyseessä on kertakäyttötuote (pahoittelen epäekologisuutta): samaan tapaan kuin on silmälappuja joita ihmiset käyttävät esimerkiksi lentokoneessa, käytetään näitä kertakäyttöisiä. Kyseessä on upgradattu versio: paketti avataan, poistetaan suojus (ohutta paperia) ja asetetaan harsokankaiset sangat korviin ja lappu silmien päälle (ks. kuva alla). Pikkuhiljaa silmälaput alkavat lämmetä ja lupaan, että silmiä ei voi pitää enää auki vaikka tahtoisi, koska niin kovasti alkaa väsyttää. Kokemukseni perusteella silmälaput ovat aina samanlaisia muodoiltaan, mutta niitä saa erituoksuisina: laventeli, ruusu, yuzu (japanilainen sitrushedelmä) ja kamomilla. Oma suosikkini näistä on laventeli, joskin olisin oikein tyytyväinen tuoksuttomaankin versioon. Luultavasti tuoksuillakin on jokin tehtävä unen tuomisessa tai rentouttamisessa, mutta ainakin silmienlämmityslaite toimii.

  


Japanilaiset syötävät asiat saavat aikaan minussa lähes poikkeuksetta kihisevää innostusta. (Ne poikkeukset ovat natto ja hattivattisienet, joita on sobakeitoissa, sekä jotkut merilevät.) Jo pelkkä ajatus siitä että pääsee testaamaan jotakin kummallista japanilaista syötävää on innostava, lähtökohtana ”mitähän ne ovat nyt taas keksineet”. (Sama pätee muuten juomiin – kohta siitä lisää.)


Pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan Tokyo Banana -nimisen yrityksen Langue de chat cookies. TokyoBanana ei ole tuttu juttu, mutta jo pelkkä tuotteen nimi hymyilytti: kaikki mikä on Ranskasta tai ranskaksi, on Japanissa hienoa. Tähän olivat japanilaiset ystävämme saaneet vielä järjestettyä L-kirjaimella alkavan sanan, mutta aksentteja, jotka ovat vähintään yhtä in, sentään ei. Oh well. Japanilaiset paketit tuottavat suurta nautintoa jo itsessään, koska ovat niin kauniita – niin tässäkin tapauksessa. Kyseessä oli ihan virallisestikin tuliaispaketti, joita japanilaiset ostavat lentokentiltä ja juna-asemilta tuliaiseksi työpaikoille ja sukulaisille aina matkoiltaan, kyseessä on ns. omiyageOmiyage on kauniisti paketoitu tuliainen, yleensä jotain pientä makeaa matkakohteen paikallista herkkua/syötävää, jolla muistetaan niitä työkavereita jotka ovat matkaajan poissa ollessa pitäneet firman pystyssä. Tässä tapauksessa omiyage tulivat aiheetta, koska C ja M hoitavat kumpikin työnsä ilman apuani jo normaalistikin. Suurella innolla joka tapauksessa avasin paketin josta löytyi yksittäispakattuja keksejä. Japanilaiset makeat herkut ovat lähtökohtaisesti aina kyseenalaisia, joten yllätyin kun nämä kreemitäytteiset banaaninmakuiset keksit maistuivat oikeasti hyvältä, todella hyvältä jos ollaan tarkkoja. Niinpä yritän säästellä keksiherkkuja niin kauan kuin kärsivällisyyteni riittää.


  


M toi kaksi pullollista Salt&Litchi -juomaa. Pahoittelen vielä kerran tunteikasta reaktiotani, mutta meidän perheessä Salt&Fruit ja Salt&Litchi –juomat eivät ole mitä tahansa juomia, vaan rakkaan aviomieheni lempijuomia Japanista. Toin kesäkuun reissulta 3 pulloa, joista yksi kului heti, toistakin osa ja kolmas meni pilalle liian pitkästä säilytyksestä. Mitä Salt&Litchi sitten on? Se näyttää harmaalta vedeltä, mutta oikeasti kai luokitellaan virvoitusjuomaksi. Juomassa on vettä, suolaa (!), yrttejä ja mehuja, ainakin muutaman nettisivun mukaan joilta löysin tarkempaa tietoa. Kaloreita juomassa on 35kcal/100ml, jos nyt kalorit ketään kiinnostaa.

  

  



Jayson Young kirjoittaa blogissaan: “… And it was within that bottle that I found refreshment, distilled to its most beautiful form. Here was Gatorade for Greek gods, something Zeus might have dumped on his college coach after a particularly rumbling and legendarily titanic clash up in the clouds…”


Kuulostaa houkutettelevalta, eikö vain? Tarkempaa taustoitusta löysin täältä 


KIRIN World Kitchen Salty Lychee is a popular drink among young people in Japan, to an extent where it is now considered a hit. The producer, KIRIN has even introduced a 1.5-liter bottle version of the drink, a first in the “World Kitchen” lineup. On the bottle is some interesting text that tells about how the drink got its concept from a Thai dessert called ローイ・ゲーオ(probably: Loy Kaew) from a lady in Thailand. It also includes the lady’s quote that “Fruit becomes more delicious with salt” and that they(World Kitchen) used that wisdom to produce this drink, which uses salt from Okinawa.


What’s Inside? The drink contains less than 10% of fruit juice, which includes lychee, grapes, and grapefruit, so it’s mostly water. On top of that, the drink contains salt from Okinawa, sugar, and herbs. Despite the fact that it’s less than 10% juice, you can definitely taste the lychee in there. You can also taste the slight saltiness which gives the drink a nice zest to it. The drink tastes best when it’s chilled, and one can understand why it’s such a hit.


Katsastin netistä löytyisikö näistä aarteistani kuvia – löytyi kyllä, sekä samalla tietoa siitä mitä näiden aarteiden saaminen Japanin ulkopuolelle maksaa: Tokyo Bananan kissankielikeksitlaatikko, jossa on 16 kpl keksejä, maksaa 60 dollaria postituksineen. Salt&Litchia ei taida saada tilattua mistään, mutta kesällä pullot maksoivat automaatista alle 2 euroa kappale. Toivottavasti C ja M ette ole tuhlanneet koko omaisuuttanne hyvinvointiini ja Japani-ikävän lievittämiseen! Suuri kiitos vielä, tämä viikko oli ihana kun sain pienen palan Japania tänne Suomeen.


Lisäksi pääsin Roihuvuoreen ihailemaan kirsikankukkien alkavaa kukintaa. Pohdinkin pitäisikö palata vielä torstaina 14.5. testaamaan hanami eli kirsikankukkien katselujuhla suomalaisttain. Japanissa ainakin meininki on kuin Suomen vappu, joten Roihuvuori, ganbatte!


  



P


Viikko Japanissa – vinkit ensikertaiselle

Työkaverit kertoivat onnellisista uutisista: kummallakin edessä on huhtikuussa lähtö viikoksi Japaniin. Onnellinen uutinen heille, minulle vain enemmän tuskaa tähän kotiinkaipuuseen. Minulta on ennenkin kysytty mitä Tokiossa ja/tai Kiotossa kannattaisi viikossa tehdä. Jos nyt menisin ensimmäistä kertaa Japaniin enkä osaisi kieltä tai tuntisi tapoja, tekisin näin:

Opettele edes muutama perusfraasi:
Ohayo gozaimasu = huomenta
Konnichiwa = hyvää päivää
Doomo arigatoo= kiitos
Sumimasen = anteeksi
… o kudasai = saisinko
(Ja työkavereille tiedoksi: saisinko kaksi lasia valkoviiniä = shiroi wain futatsu o kudasai.)

Mutta voit kuitenkin varautua siihen ettet ymmärrä mistään mitään. 3 vuoden japanin opiskelulla sujuu jo kahdet aakkoset ja 250 sanamerkkiä, mutta se riittää vasta ihan alkuun. Voit printata katakana ja hiragana-tavuaakkoset paperilla ja tavata ruokalistaa niillä. Länsimaiset ruuat on kirjoitettu katakanalla. Älä ahdistu Shinjukun asemalla, jolla on 200 exitiä. Keltaisissa exitien vieressä olevissa opastetauluissa on kerrottu mitä ao. exitin ulosmenolla on, eli selvitä esim. hotellisi lähin exit (esim. D15) ja mitä sen ympärillä on (esim. Mitsukoshi building), näiden kanssa navigointi auttaa löytämään perille. Ehkä.

Ymmärrä käyttäytymisen perusteet, jottet pelkkää ajattelemattomuuttasi loukkaa muita.
– Metrossa vie niin vähän tilaa kuin mahdollista, reppu pois selästä ja älä huido muutenkaan ympäriinsä.
– Älä pussaile matkakaveria julkisesti, maaseudulla voi käsikädessä kävelykin herättää pahennusta.
– Älä niistä julkisesti. Siis älä edes harkitse. Varsinkaan ravintolassa. Tai muuallakaan. Niiskuta, sillä se on paikallisten mielestä tosi ok.
– Käyttäydy hillitysti, älä puhu kovaan ääneen (metrossa ei ole suotavaa puhua ollenkaan), älä ohita jonossa – normaalilla suomalaisuudella/kohteliaisuudella pärjää siis hyvin.
– Jos omaat tatuointeja, peitä ne. Japanissa likimain vain yakuzalla (järjestäytynyt rikollisuus) on tatuointeja. Ne ovat tabu, hyväksy se., äläkä paljasta omiasi.

Ylläty iloisesti:
– Japanilaiset ovat varautuneita, mutta erittäin ystävällisiä ja kohteliaita. Vähän niin kuin suomalaiset.
– Julkiset liikennevälineet kulkevat ajallaan. Minuutilleen. Kun olet Tokiossa juna-asemalla ja odotat Kyoton junaa, älä huolehdi jos raitella on 2 minuuttia ennen lähtöä esimerkiksi Sapporon juna. Omasi tulee kyllä ajoissa, eli 2 minuutin päästä. Ja lähtee myös ajallaan, joten reippaasti sisään ja ulos. Asetu siis jonoon (laiturille on merkitty jonotuspaikat), odota kun junasiivoojat laittavat köyden ovelle jos siivoavat ja kun köysi otetaan pois ja kumarrukset on tehty, voit astua junaan.
– Paikalliset saattavat olla hyvinkin kiinnostuneita Suomesta. Muista mainita Marimekko, Joulupukki (Santa Claus, paikallisittain santakurasu) ja Iittala.
– Julkisissa tiloissa ei saa tupakoida. Pihallakaan. Metroasemien edessä on merkitty alue, jossa voi polttaa. Älä riko tätä sääntöä!
– Julkiset wc-tilat priimassa kunnossa. Siis jopa minun mielestäni. :D
– Ruoka saattaa olla hyvää ja halpaa, kun löydät paikallisen syöttölän (izakaya). Juoma virtaa ja rööki palaa – niin siis sisällähän saa polttaa. Myös hotelleissa, joissa huomioi varata huone, joka on non-smoking.
– Elämysmatkaile julkisilla paikoilla juoma-automaateilla: juomat maksavat 100-400 jeniä (100 jeniä on alle euron) ja maistele erimakuisia juomia.

IMG_0368
Metroasemalla – nuo harmaapukuiset hansikaskätiset kaverit ovat junayhtiön työntekijöitä, huolehtivat matkustajien turvallisuudesta.

Huomioi se, etät hotelleissa ei yleensä ole langatonta nettiyhteyttä – nettiyhteys on tyypillisesti järjestetty kaapelilla, joka on kehno kaveri Macin laitteille. Julkisissa paikoissa ei myöskään useinkaan ole avointa verkkoa kuin paikallisille (operaattorien verkot kuten Softbank). Starbucks on tässä poikkeus, mutta sinun pitää ensimmäisellä kerralla rekisteröityä Starbucksin sivuilla – mihin tarvitset verkkoyhteyden.

Tokio

Itse varaisin ensimmäinen päivän löysäilyyn, koska aikaero painaa. Tuttua ja turvallista aamiaista saa Starbucks’sta (lausutaan staabakku). Ottaisin Shinjukussa haltuun esim. Bic Cameran ja Tokyu Hands:n (kaikenmaailman tavaratalot), joissa voi viettää puoli päivää ihmetellen. Tai vierailisin Shinjuku koen -puistossa. Vaikka kaunis puisto onkin, se ei ole mitään verrattuna oikeisiin japanilaisiin puutarhoihin, mutta hyvä chillailuun.

Ostoksille junalla Harajukun St. asemalla pois, siitä Harajuku-dori (katu) ja sitä pitkin ihmetellen Omotesandolle. Käy myös Mother Kurkku:ssa, hyvä lounas about 8-10 euroa. Muista hyödyntää muuallakin lounassetit (lausutaan rantchusetto = lunch set) johon yleensä kuuluu ruoka ja kahvi. Kahvin kanssa tarjoillaan usein pieni määrä maitoa (miruku) ja läpinäkyvää siirappia. Maito kannattaa jättää pois, Siirappia kannattaa annostella maltilla, mutta luoja että se on hyvää! En tiedä saako huhtikuussa jo jääkahvia, mutta avainsanat ovat hotto (hot) ja aisu (ice), kahvilassa tilaat “hitotsu aisuratee o kudasai”, eli saisinko yhden jäälaten. Omotesando Hills ostarilla on kaikki ihanaa – ja kallista.

Käy joku päivä Akihabarassa, jossa korkeat tornitalot ovat vierivieressä ja joka paikassa kuuluu pelihallien jyske. Rohkeasti sisään ja pelaamaan! Pachinko on paikallispeli, hallin tunnistat kyllä kun näet, kannattaa kokeilla! (Ja ottaa korvatulpat mukaan – siis ihan tosissaan!) Akihabarassa on elektroniikkaa enemmän kuin ikinä osaat kaivata, sekä ns. Maid Cafe -paikkoja. Suosikkini on At Home – niminen paikka, tiloja muistaakseni 8 kerroksessa. Valitse kerros teeman mukaan ja asetu jonoon. Sisään maksaa muistaakseni 15 euroa, lisäksi pitää ostaa yksi juoma tai ruoka (tai monta, mutta vähintään yksi tilaus per henkilö). Maid Cafessa tarjoilijat ovat palvelemassa ”isäntiä” ja viihdyttävät ja leikittävät tarkoituksenaan että isäntä tuntee olonsa tervetulleeksi. 2,5 tunnin vierailu jättää oudon olon: kuin eri maailma, jossa on ihan eri säännöt – eikä milliäkään seksuaalisuuteen liittyvääkään näissä paikoissa, kaikki on cute ja kawai (söpöä). Jos mahdollista, esitä pyyntö maidista joka puhuu englantia – ei välttämättä hyvin, mutta hän osaa tulkata tätä hullua maailmaa sinulle. Suosittelen suuresti! Surrelialistisin kokemukseni, mutta menisin takaisin koska tahansa.

Tokiossa Tsukiji – kaksi ruokapaikkaa jotka on ylitse muiden, tunnistat ne jonoista. 45 minuutin jonotus ei ole mitään siihen nähden, jos saat loistavaa sushia. Tsukijissa kannattaa käyttäytyä kunnolla ja muistaa, että kalakauppiaat tekevät työtään, joten älä jää kulkureiteillä keskelle pyörimään, valokuvaaminenkin on välillä kielletty. Daikanyaman alue on tosi kiva, Shibuyan lähellä. Sieltä löytyy trendikkäitä ruokapaikkoja ja kahviloita sekä melkoisen hipster-tyyppisiä kauppoja. Meiji-jingu, jos kaipaat perinteitä: korkein puinen torii-portti, iso puisto (jonka puista ymmärrät ehkä mistä Hayao Miyasaki on saanut inspriraationsa) ja vanha temppeli.

IMG_0366
Tokio iltavalaistuksessa. Miten onnellinen olisinkaan, jos saisin asua täällä… Lempimaisemiani.

Tokiossa jokainen päivä on seikkailu, jokainen alue erilainen ja jo metrolla matkustaminen on elämys. Starbucks myös – en koskaan käy Suomessa Stabassa (japanilaiset kutsuvat Starbucksia Stabaksi), mutta siellä siinäkin on oma jännityksensä. Ja kaupat – Tokyu Hands, jossa 8 kerroksessa löytyy kaikki maan ja taivaan välillä, ja Bic Camera, sama juttu – ei siis pelkkää elektroniikkaa, mutta sitäkin. Molemmissa em. kaupoissa on muuten kohtuuhintaista paikallista kosmetiikkaa, jos yhtään kiinnostaa niin kannattaa tsekata! Japanilaiset naiset ovat suomalaisia valovuosia edellä kosmetiikan laatutietoisuudessa, joten edullisestikin voi tehdä löytöjä.

Kyoto

Käy Kyotossa shinkansen-junalla yön yli reissulla. Osta etukäteen Japan Rail Pass, jonka otat käyttöön JR:n (Japan Railway, paikallinen VR) toimistossa. Voit katsoa Hyperdiasta englanniksi sopivan junan etukäteen ja JR-toimipisteessä voit varata istumapaikat haluaamasi junaan. Huomioi, että Nozomi-juniin JRP ei kelpaa, mutta älä myöskään ota vaihtoja miljoonan aseman kautta. Ei sikäli ettei se onnistuisi, vaan siksi että on kivempi istua suoraan perille kulkevassa junassa joita kuitenkin menee useampi tunnissa. Lisätietoa junamatkailusta Japanissa: http://www.japan-guide.com/e/e2018.html

Itse lähtisin Kyotoon heti aamulla, junamatka kestää pari tuntia ja osta lähtöjuna-asemalta ns. bento box, eli eväslaatikko, mukaan. Kyotossa voit käydä katsomassa Kinkakujin (kultainen temppeli), Sanjusangendon kultaiset patsaat (teki minuun suuren vaikutuksen, oikeasti pyhä paikka) tai käydä juomassa Kiyomizudera-temppelissä pyhää vettä. Samalla temppelialueella voit myös tehdä rakkaustaikoja (kysy niin kerron) ja mennä sivutemppeliin esittämään toiveen pilkkopimeään, jossa hierotaan pyörivää kiveä (älä kysy enempää). Ihana ajatus, että Kiyomizuderaan tehtiin pyhiinvaelluksia jo ennen vuotta 1000.

IMG_0365
Kinkakuji, eli kultainen temppeli. Ole aamulla ajoissa liikkeellä, tämä on suosittu nähtävyys.

Lisäksi kävisin jossain pienessä ja ihanassa temppelissä, suosikkejani ovat Shonen-in, Enko-ji (tätä tuskin löydät ilman japaninkielistä apua), Shinen-in ja Koto-in. Temppelit eivät ole vain temppeleitä, vaan useimmilla on enemmän tai vähemmän upea puutarha. Kysy, niin puhun rakkautenikohteesta tuntikausia lisää. Jos olet etukäteen ajoissa liikkeellä, voit netistä varata liput vierailulle Katsura Rikyu -keisarilliseen puutarhaan (ilman passia ei sisään pääse lipullakaan, joten ota se mukaan), joka on yksi Japanin hienoimmista tai ilman varauksia voit käydä Nijo-linnassa, jolla on myös kaunis puutarha. Tai ota juna Fushimi-Inariin, ja käy katsastamassa ne oranssit portit – jo tunnin kävelyllä saa fiiliksen paikasta – ja etsi oman syntymävuotesi alttari ja jätä lahjus. Voit samalla tsekata ovatko vuonna 2011 jättämäni euron kolikko ja Mynthonit paikallaan. :D

IMG_0367
Enkoji-temppeli/puutarha syksyn väreissä. Taivaani.

Kaupungilla kävisin Iyemon -teesalongissa, kaikkea teestä modernilla twistillä: teen lisäksi teestä drinkkejä, olutta, jäätelöä, jälkiruokaa ja ihan hyviä ei-tee-välipalaruokia. Cafe Bibliotek Hello on tosi kiva, samoin yksi lempipaikoistani eli Efish, kahvila Kamo-joen (Kamogawa) rannalla Gojon alueen tienoilla. Kiipeä yläkertaan ja yritä saada ikkunapöytä – tässä paikassa olen itse onnellinen. Loistavaa sushia (ilmeisesti kaupungin parasta) on Kawaramachi-kadulla, Shijo-dorin ja Oike-dorin välisellä pätkällä: jos kävelet Shijo-dorilta kohti Oike-doria kadun oikealla puolella, on etsimäsi paikka vasemmalla olevan Loft-tavaratalosta vähän eteenpäin (mutta siis tien toisella puolella). Lounas maksaa alle 10 euroa. Englantia ei puhuta, mutta ruoka on taivaallista. Perusmättöä (sushia) saa taas Loftista vähän kaupunkiinpäin (samalla kadunpuolella kuin Loft) ja paikassa on liukuhihnasushi (kaiten sushi). Huomioi kuitenkin, että ideana ei ole ottaa hihnalla kulkevia susheja, vaan tehdä tilaus ruudulla (pääsi yläpuolella) ja systeemi alkaa piipata kun ruokasi tulee hihnalla kohdallesi muutaman minuutin kuluttua. Juomat tilataan tarjoilijalta. Menu on screenillä englanniksi (huomasin itse 3 kerran jälkeen vahingossa, käytettyäni systeemiä ensin japaniksi…). Edullista, hyvää, ähkyvaara.

IMG_0364
Shijo-dori, Kyoton pääkatu.

Kyoton tavaratalot ovat Takashiyama (tsekkaa alakerta, jossa on käsittämätön ruokaosasto!), Daimaru (ihan ok), Marui ja Loft, sekä Fujii Daimaru, jossa on kaikki coolit kaupat. Lisäksi lempipaikkojani on Kyoto-ekin (Kyoto aseman) maanalaiset ostoskeskukset (huom monikko), jossa esim. Porta ja Isetan ovat vierailujen arvoiset. Muita lempiostospaikkojani ovat 100 jenin kaupat, joita löytyy aina siellä täällä. Välipalaa (ja kaikkea muutakin maan ja taivaan välillä, jopa pesupusseja) saa 7 Eleven, Lotte, Lawson ja Family Mart -kioskeista. Rohkeasti vaan sisään ja ostoksille! Näissä paikoissa kävi lähes aina jopa luottokortti… Jos löytyy wasabisipsejä, kannattaa kokeilla – en tosin ota vastuuta, koska huomattava koukuttumisvaara on edessä…

Tässä ensi hätään – toivon, että rakastut Japaniin yhtä intohimoisesti kuin minä, koska silloin minulla on taas yksi henkilö lisää joka tajuaa hulluuteni ja joka jaksaa kuunnella tuntikausien paatoksellista ylistystä. Todennäköisempää lienee, että toteat että tämä ei todellakaan ole sinun paikkasi ja että hyvä kuitenkin kun tuli käytyä. Pidä kuitenkin mielessä, että Japani ei ole vain Tokiota tai Kyotoa – yhtä ihanaa betoniviidakkoa ei muualla kuin Tokiossa ole (Osaka päässee lähimmäksi), mutta oikea maaseutu on jossain ihan muualla. Kontrasteja kuitenkin riittää joka lähtöön: suuri-pieni, moderni-ikiaikainen, vilkas-seesteinen, pidättyväinen-päällekäyvä, kaunis-ruma, länsimäinen-japanilainen, esteettinen-teollinen, ihana ja ihmeellinen-hirveä. Älä siis tuomitse yhden päivän perusteella. Japani osaa hämmentää hyvällä ja pahalla tavalla, kaikki on erilaista – ja kuitenkin hyvin samanlaista.

Jos vinkeistäni oli apua, tuo pullo tai pari Salt and Fruit -juomaa ja pari kappaletta touch pen -kyniä iPadille (jälkimmäisiä on Bic Camerassa ja Tokyu Handsissa), sekä jos ja kun opit jotain uutta mitä minä en vielä tiedä, kerro minullekin kun palaat.

Hyvää matkaa! Ganbatte! (= onnea koitokseen)

P

Jos kiinnostus heräsi, käy katsomassa Pinterest boardini, jossa on yli 3000 Japani-aiheista kuvaa.

Japani-mania on vaarallinen tauti

Terveisiä taas Japani-hullun maailmasta, jossa kesään lopun kotiintuloa seuranneena parina viikkona olin vain vilpittömästi onnellinen ollessani kotona: normaaliarkirytmi töissä, jee! Salaattia ruuaksi ja hedelmistä överit! Ei huolta maanjäristyksistä! Tajuan about kaiken mitä kadulla ja spårassa puhutaan!

… mutta sitten, hiipien ja vähän yllättäen se iski: koska pääsee takaisin Japaniin? Suunnittelin hetken aikaa matkaa marraskuulle 2014 Kyotoon ruskaa katsomaan, mutta suunnitelma ei päässyt toteuttamisasteelle budjetti-, aikataulu- ja työasioiden vuoksi. Oh well. Hautasin haaveeni, mutta sitten tapahtui jotakin kohtalokasta, ja syyttävä sormi osoittaa sinuun, ihana A!

IMG_0319.JPG

Tältä se olisi näyttänyt… Googlesta hakusanalla ‘Japan autumn leaves’ löytää muita esimerkkejä. Tämä kuva on täältä

A nimittäin antoi minulle lainaan kirjan “Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin” ja sanoi “tulit mieleen tästä ja ajattelin että jos haluat lukea“. Kirja on suomalaisen naisen, Mia Kankimäen kertomus siitä, kuinka hän päätti ottaa töistään vuoden vuorotteluvapaan ja lähti maailmalle, josta merkittäväksi osaksi Japaniin – kuulostaako tutulta: suomainen nainen, joka oli hullaantunut Japaniin (kiitos vaan A! :D). Oikeastaan kirja kertoo siitä kuinka Mia koki hengenheimolaisuutta Sei Shonagon -nimisen kirjailijan kanssa ja halusi lähteä Kyotoon tutustuakseen Seihin ja hänen maailmaansa paremmin.

Ihan hyvä juttu, mutta Sei kirjoitti romaaninsa noin vuosina 994-1012 – ja niin, siitä ei siis puuttu ykköstä edestä, eli yli tuhat vuotta sitten. Kirjan nimi on Pillow Book, ja usein – liian usein – siihen liitetään eroottisuutta. Kirjan lukeneet tietävät että kirjassa ei em. alan materiaalia ole, ainakaan meille jotka emme koe kiihtyvämme hovimiesten vaatteiden kuvailusta, viittauksista kiinalaisiin runoihin, listoihin vuorista ja asioista, jotka ovat söpöjä. Trust me on this one, olen lukenut Sei Shoganonin kirjan ennen kuin luin Mian opuksen, joten Sei oli tuttu. Kirjan paras juttu on mielestäni se, että Sei voisi olla kuka tahansa 20-60 -vuotias suomalainen nainen, joka tykkää listata asioita, tehdä postauksia facebookiin ja juoruta ystäviensä kanssa, ja siis oikeasti eli yli 1000 vuotta sitten! Ok, ymmärrän, jos ei tunne Japanin historiaa niin tätä lienee vaikea asettaa perspektiiviin, mutta kesällä Kyotossa näin 800-luvulla tehtyjä kirjoja, jotka olivat hienompia kuin suomalaiset 1800-luvun teokset. Ei ihme, koska Suomessa opeteltiin kirjoittamaan vasta 1800-1900-luvun alussa, kun taas Japanissa jopa nainen (!) osasi kirjoittaa jo vuonna 1000. Suomessa varmaan asuttiin vielä 500 vuotta myöhemmin puissa ja syötiin käpyjä… (Jos muuten haluat lainata sen Pillow Book -kirjan niin laita viestiä, Akateemisellakaan se ei maksanut kuin vähän yli kympin jos haluat tsekata.)

Omassa kirjassaan Mia matkustaa Kyotoon pariin eri otteeseen muutaman kuukauden pätkiksi. Kirjaa lukiessani välillä huudahdin ehkä ihan ääneenkin, että ‘mä niiiiiin tiedän tuon’ paikan, tavat, ihmiset… Kirjassa Mia kokee myös Kyoton sakura hanamin, eli kirsikankukkien katselun ajan, joka paikkakunnasta riippuen tapahtuu tammi- ja toukokuun välillä, joskin pääosin maalis-huhtikuussa. Japanissa se on iso juttu ja koko Japani (ja ne amerikkalaiset ja muut turistit) matkustaa sinne kukkia ihailemaan. Eihän sinne sekaan kukaan hullu lähde, varsinkaan kun on high season -hinnat ja joka paikka täynnä ryysääviä japanilaisia! Näin olen aina sanonut, mutta olen nyt ehkä muuttamassa mieleni. Syy on Mian kirjan, jossa hän kertoo miltä se kirsikankukkahulluus tuntuu:

“Olen matkalla kohti onnellista hanami (kukkienkatselu) yliannostusta. Uu, näen pilviä puiden oksilla. Uu, sataa vaalenapunaista lunta. — Temppeleiden pihoilla on valtavia, vanhoja, bambukepein tuettuja kirsikkapuita, jotka eivät tahdo mahtua valokuviin. Jotkut puut ovat niin korkeita, että niiden kukkapilvet levittäytyvät vasta huikean korkealla sinistä taivasta vasten, valkoiset kukat kuin raskaina lumikinoksina puiden oksilla. Riippuvien, itkupajuja muistuttavien lajikkeiden kukat valuvat oksilta ryöppyävinä putouksina, maata vilistäen. — Välillä seison vienossa valkeassa kirsikankukkasateessa, kukkia tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin.”

No, ehkä tuo ei sinua sykähdyttänyt, mutta näin minä asian näen:
1. Minä tiedän (!) mitä puita Mia tuossa tarkoittaa, minä olen nähnyt kesäasussa puutarharetkilläni ja nyt minun on pakko päästä näkemään niiden kukkivan.
2. Hetki, jonka haluan elämässäni kokea on olla kirsikankukkasateessa. Joku haluaa nähdä 5-vuotiaansa pyöräilevän, tai hypätä itse laskuvarjolla edes kerran, mutta minä haluan olla Kyotosa kun kirsikankukat lakastuvat ja putoavat maahan.

IMG_0320.JPG
Tältä se näyttää unelmissani…

IMG_0321.JPG
… ja tältä luultavasti todellisuudessa. :)

Niinpä ryhdyin toimeen. Loistava esimieheni antoi luvan lomaan, lennot olisi valmiiksi katsottuna… mutta rakas majapaikkani kesän retkeltä onkin jo buukattu täyteen. Ei ihme, kun kerran koko maailma haluaa sinne Kyotoon yhtä aikaa. Päätin etten luovuta, vielä. Viime kerrallakin näytti pitkään siltä, että hieno suunnitelmani ei voisi toteutua, vaan kuinka kävikään… Laitan anomuksen universumille: jos tänä keväänä on oikea hetki, niin lähtisin mielelläni takaisin kotikaupunkiini ja saisin kirsikankukkasateeni. Ja jos ei, voin toki mennä kesäkuussa taas Inspaan pariksi viikoksi jumppaamaan, sekin on tosi ok. <3

Nyt kaikkien peukut pystyyn, tämä mania talttuu vain altistumalla aiheuttajalleen säännöllisin väliajoin.

P